Mainos
Mainos

Kevät ottaa nyt takapakkia kovan tuulen säestämänä

Kovat tuulenpuuskat jatkuvat Etelä-Suomessa koko illan ajan ja vielä huomennakin on luvassa tuulista säätä. Tämän päiväisistä lämpötiloista ei päästä viikolla enää nauttimaan.

-Kovimmat puuskat ovat olleet tänään 20,5 metriä sekunnissa. Se on sellainen voimakkuus, että sähkökatkoja siitä aiheutuu, kertoo MTV:n meteorologi Aleksi Jokela.

Sähkökatkoja voi illan ja yön mittaan esiintyä vielä lisää, sillä tuuli voimistuu uudelleen Etelä-Suomessa.

-Pohjanmaan rannikolla voi aamulla esiintyä vielä 20 metriä sekunnissa puhaltavia tuulenpuuskia ja itärajallekin on luvassa kovia tuulenpuuskia.

Tiistai jatkuu tuulisena, joskaan aivan yhtä kovaa viimaa ei ole kuin tänään. Sateita tulee maan keskiosassa. Sateet muuttuvat päivän kuluessa lumisemmiksi. Huomisen illan aikana sateet kulkevat Etelä-Suomen yli samalla heikentyen.

Loppuviikko jatkuu koleampana ja pakkasöitä tulee olemaan etelää myöten.

-Pohjoisessa voi olla öisin jopa -20 astetta pakkasta, Jokela toteaa.

Ensi viikonloppuna Suomeen saattaa saapua voimakas matalapaine, joka tuo mahdollisesti lumipyryn ja väliaikaisen lumipeitteen mukanaan maan eteläosaan.

-Mutta ennusteet matalapaineen reitin osalta ovat vielä hyvin epätarkkoja, Jokela toteaa.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot