Mainos
Mainos

Kevättulvia odotettavissa Pohjanmaan rannikolle ja Lappiin

Tulvia on lähiviikkoina odotettavissa Pohjanmaan rannikkoalueilla ja Lapissa, kerrotaan Suomen ympäristökeskuksesta Sykestä. Kevättulvista on tulossa tavanomaisia.

Etelässä kevättulvat käytännössä ovat jo ohi. Viikko sitten viikonloppuna nähtiin pientä tulvimista alueella, joka ulottui etelärannikosta Etelä-Pohjanmaalle asti. Etelä- ja Lounais-Suomen kevättulvat ovat kuitenkin jäämässä selvästi tavanomaista pienemmiksi, koska lumet ovat sulaneet maaliskuussa usean eri jakson aikana.

Sateet nostivat äskettäin monet etelärannikon joista kevään virtaamahuippuun, mutta lunta on etelässä vähän, joten uusia huippulukemia on tuskin enää tulossa. Reippaat sateet voisivat toki muuttaa tilannetta. Lähipäiviksi sateita ei ole juurikaan luvassa, joten virtaamat kääntyvät laskuun.

Johtava hydrologi Bertel Vehviläinen Sykestä kertoo, että kevättulvien ajankohta on aikaistunut etelässä.

– Etelässä ei voi oikein lumitulvista enää edes puhua. Koko talvi on ollut sellaista, että välillä ovat vedet nousseet ja välillä laskeneet, Vehviläinen sanoo.

Sademäärä pysynyt normaalina

Pohjois-Pohjanmaalta Lappiin saakka lunta on yhä runsaasti. Myös jäätä riittää, joten jääpatojen muodostuminen on mahdollista. Vehviläisen mukaan lumen sulaminen ei yksin yleensä riitä suuriin tulviin, vaan tarvittaisiin myös runsaita sateita. Toistaiseksi sademäärä on pysynyt normaalina.

– Ihan normaalit kevättulvat ovat tulossa.

Vehviläisen mukaan kevättulvat ovat olleet pienenemään päin. Jääpatotulvien lisäksi tulvimista on tapahtunut lähinnä pienillä Etelä-Pohjanmaan joilla. Isoissa joissa on ollut pääsääntöisesti vain pientä tulvimista.

Länsirannikolla oli sunnuntaina ajankohtaan nähden tavallista lämpimämpää. Syken mukaan sään lämpeneminen ja lumien sulaminen saattaa nostaa paikoin Etelä-Pohjanmaan ja Vaasan eteläpuolisten jokien virtaamia. Ennusteiden mukaan sää kuitenkin viilenee jälleen, ja sademäärätkin jäävät pieniksi, joten virtaamien nousu jää vähäiseksi. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme