Mainos

Kielitoimisto huolissaan suomen kielen taidoista

Kielitoimiston mukaan suomen kielen ja viestintätaitojen opinnot ovat jääneet yliopistoissa ja korkeakouluissa englannin kielen ja kansainvälistymisen varjoon.

Kielitoimisto on huolissaan suomen kielen rapistumisesta. Toimiston mielestä Suomen kielen ja viestintätaitojen opinnot ovat jo jääneet englannin kielen ja kansainvälistymisen varjoon.

Kielitoimiston johtaja Pirjo Hiidenmaa pitää Helsingin Sanomissa vaarana sitä, että virkamiesten ja asiantuntijoiden suullinen ja kirjallinen esitystaito heikkenee.

Kielitoimisto selvitti viime keväänä 20 suomalaisen yliopiston ja korkeakoulun kieli- ja viestintäopintojen laajuutta. Selvityksestä kävi ilmi, että monissa yliopistoissa suomen kielen opintoja ei ollut edes sellaista kurssia, joka kestäisi kaksi viikkotuntia syksystä jouluun. Joiltakin laitoksilta suomen kielen opinnot puuttuivat opintosuunnitelmista kokonaan.

- Opiskelijoiden pitäisi oppia pitämään esitelmiä ja kirjoittamaan oman alansa tekstiä myös suurelle yleisölle eikä pelkästään omalle kansainväliselle englanninkieliselle tiedeyhteisölle, Hiidenmaa kommentoi.

Yliopistot saavat itse päättää kieli- ja viestintäopintojen laajuudesta.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot