Mainos
Mainos

Kiihtelysvaaran puukirkko on Pohjois-Karjalan vanhimpia – tulipalo aiheuttanut tuhoja jo aiemminkin

Museoviraston mukaan Joensuun Kiihtelysvaaran 1700-luvun puukirkko on Pohjois-Karjalan vanhimpia. 

Rakennusmestari Henrik Hägerin johdolla 1769–1770 rakennettu kirkko uudistettiin 1931 arkkitehti Juhani Vikstedtin suunnittelemassa korjauksessa. Vuonna 1967 sisäseinistä poistettiin myöhempi ponttilaudoitus ja kirkon maalauskoristelu restauroitiin.

Palossa oli myös hieman onnea matkassa. MTV Uutiset kertoi aiemmin tänään, että seurakunnan seurakuntamestari onnistui nopeasti hälytyksen saatuaan pelastamaan kirkosta muun muassa alttaritaulun ja 1700-luvulta peräisin olevat ehtoollismaljat.

Seurakunta valmistautui 250-vuotisjuhliin

Seurakuntalaiset kuvailevat kirkkoa historialliseksi STT:n haastattelussa. Kirkkoaktiivin mukaan seurakunta valmistautui jo kirkon 270-vuotisjuhliin vuonna 2020. 

Museovirasto kertoo nettisivuillaan, että kirkkosalin maalauskoristelu ja sisustuksen yksityiskohdat ovat samankaltaiset kuin Ilomantsin kirkossa.

Alttaritaulu, kuorin etelä- ja pohjoisseinillä olevat suuret Jumalan kaikkinäkevää silmää kuvaavat maalaukset sekä lehterinkaiteiden illusorinen balusterijäsentely ovat Samuel Elmgrenin 1831 tekemät.

Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalainen kuuli Kiihtelysvaaran kirkkopalosta STT:ltä. Hän kuvailee paloa kamalaksi asiaksi.

– Tämä on iso juttu. Se on korvaamaton kirkko ja vanha historiallinen rakennus. Sitä ei voi samalla tavalla korjata koskaan. Tämä on monella tavalla hankala asia, hän sanoo. 

Palon syttymissyystä ei ole tietoa. 

Tulipalo on myös aiemmin aiheuttanut kirkolle tuhoja. Kirkon luona ollut kellotapuli paloi salaman sytyttämänä 1813. Nykyinen tapuli rakennettiin 1856 ja uusittiin yläosastaan 1930-luvun alussa, Museovirasto kertoo. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme