Mainos
Mainos

Kiistelty jätevesiasetus käännetäänkin päälaelleen?

Eduskunnassa on löytymässä yhteisymmärrys siitä, mitä kiistellyille jätevesisäännöksille tehdään. Asiaa käsittelevä ympäristövaliokunta on kuullut asiantuntijoita ja aloittaa piakkoin mietinnön valmistelun.

Valiokunnan varapuheenjohtaja Pentti Tiusanen (vas.) sanoo pitävänsä mahdollisena, että vanha jätevesiasetus käännettäisiin tavallaan toisinpäin.

Kun asetus on tähän asti lähtenyt siitä, että tiukoista säännöksistä myönnettäisiin helpotuksia, nyt viranomaiset voisivat vaatia lievempää yleistä tasoa tiukempaa kuria herkillä vesistö- ja pohjavesialueilla.

Tiusasen mukaan valiokunta näyttää asiassa hyvin yksimieliseltä. Yle uutisten mukaan valiokunta on myös saanut ympäristöministeri Paula Lehtomäen (kesk.) hyväksynnän uusille linjauksille.

Eduskuntaryhmät päässevät jo ensi viikolla ottamaan kantaa mietintöluonnokseen. Mietintö valmistunee tiistaina 25. tammikuuta.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme