Mainos
Mainos

Kike Elomaa loikkaa takaisin perussuomalaisiin: "Perus-Kike is back!"

Kansanedustaja Ritva "Kike" Elomaa vaihtaa takaisin perussuomalaisten eduskuntaryhmään. Hän oli hetken perussuomalaisista irronneessa Uusi vaihtoehto -ryhmässä. Elomaan loikkauksen jälkeen kolmella hallitusryhmällä on yhteensä 105 paikkaa eduskunnan 200:sta.

Elomaa sanoi eduskunnassa pidetyssä tiedotustilaisuudessa tehneensä aiemmin hätiköidyn ratkaisun.

Elomaa kuului Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän varapuheenjohtajistoon. Hän sanoi olevansa pahoillaan tästä "episodista".

– Tunnen olevani perussuomalainen. Perus-Kike is back! Elomaa sanoi.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoi tiedotustilaisuudessa, että perussuomalaisista lähdettiin esimerkiksi omien intressien ja tekaistujen puoluekokouksen tapahtumia koskevien väitteiden takia.

– Toivon, että Kiken esimerkki rohkaisee muita kansanedustajia, jotka ovat tulleet ehkä sumutetuiksi, Halla-aho sanoi.

Elomaan mukaan Halla-aho oli antanut tämän kuun loppuun asti aikaa palata perussuomalaisten ryhmään. Elomaa on pohtinut ryhmävalintaansa Facebook-päivityksissään.

– Ryhmästä eroavien edustajien määrä suurenee jatkuvasti ja siihen on painavat syyt, Elomaa kirjoitti viime viikon tiistaina, kun Uusi vaihtoehto -ryhmä oli perustettu.

Viime viikon torstaina Elomaa kirjoitti, että "Jyväskylän jälkeen maltillisella linjalla ei ole mitään painoarvoa enää". Hänen mukaansa puoluekokouksessa jotkut olivat todenneet, että vihdoin päästiin entisistä SMP:n jäsenistä. Viime viikon perjantaina Elomaa kirjoitti haluavansa olla avoin äänestäjilleen ja kysyi "Teinkö oikean valinnan?".

Simon Elo: "Ei suurempaa dramatiikkaa"

Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo sanoo STT:lle, että jokainen tekee omat ratkaisunsa. Elon mukaan ketään ei ole painostettu vaihtamaan ryhmää.

– Meillä on ollut erittäin hyvähenkinen eduskuntaryhmä, ja Kike Elomaankin kanssa on hyvässä hengessä keskusteltu. En näe tässä mitään sen suurempaa dramatiikkaa, Elo sanoo.

Hän toistaa kantansa, että puoluekokouksen valinnoissa oli "vahvasti kaappauksen piirteitä". Puoluekokouksen jälkeen yli puolet perussuomalaisten kansanedustajista irtaantui uuteen eduskuntaryhmään.

– Mielestäni kyse ei enää ole vain tavallisesta demokraattisesta valinnasta, joka sinänsä tehtiin toki demokraattisella prosessilla, Elo sanoo. 

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot