Mainos
Mainos

Kilpailu lahjakkaista opiskelijoista kiihtyy

Opinahjojen kilpa lahjakkaista opiskelijoista kiihtyy. Erityisesti maakuntayliopistoissa panostavat opiskelijoiden saamiseksi omaan yliopistoon.

Tilastojen valossa näyttäisi siltä, että yliopistoilla ei ole huolta lahjakkaiden opiskelijoiden saamisesta opinahjoihinsa, pääseehän yliopistoon keskimäärin vain joka kolmas hakija. Etelän yliopistoihin vielä harvempi.

Helsingissä, Tampereella ja Turussa tunkua yliopistoihin riittää niin paljon, ettei erityisiä mainoskampanjoita opiskelijoiden houkuttelemiseksi edes tarvitse suunnitella.

Toisin on maakunnissa, joissa väki vähenee ja aivovienti etelän keskuksiin pelottaa. Joensuun yliopisto lähetti kaikille Suomen abiturienteille oman esitteensä, Oulussa taas lahjakkaita nuoria houkutellaan yliopistoon Älyn jättiläiset -kampanjan avulla.

Parhaiten valintakokeissa menestyneille on luvassa ilmainen asunto, ateria, tietokone, matkapuhelin tai bussilippu vuodeksi. Tänään Oulussa valintakokeessa olleita nuoria yliopiston tarjoamat porkkanat ainakin kiinnostavat.

Oulu aikoo jatkaa kampanjointia tulevina vuosina. Ensi vuonna mukaan ovat tulossa lappilaiset, ja kampanjointiin saadaan mitä todennäköisimmin EU:n syrjäisten alueiden kehittämistukea.
(MTV3/Soile Suvanto)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme