Mainos
Mainos

Kilttinä pidetty poliisikoira puri metsästä löytynyttä naista kasvoihin ja käsiin – nainen tuskin pystyy kertomaan tapahtuneesta

Poliisikoira puri kadonneeksi ilmoitettua sienestäjää Simossa viime perjantaina kasvoihin ja käsiin. Nainen sai koiran puremista vakavat vammat.

Hieman yli 60-vuotias nainen kuljetettiin ambulanssilla hoidettavaksi sairaalaan Ouluun.

Poliisin mukaan nuori saksanpaimenkoira on koulutettu etsintöihin eikä se ole koskaan aiemmin vastaavissa tilanteissa purrut ketään. Syytä koiran käyttäytymiselle ei välttämättä saada koskaan selville.

– Se jää todennäköisesti salaisuudeksi, miksi koira teki niin. Nainenkaan ei varmaan pysty siitä tilanteesta mitään kertomaan, koska hän oli ymmärtääkseni lähes tajuton löydettäessä, komisario Eero Vänskä Lapin poliisista kertoo.

Aviomies huolestui naisesta

Nainen oli lähtenyt viime perjantaina iltapäivällä sienestämään. Hänen aviomiehensä huolestui, kun nainen ei ollut palannut kotiin pimeän tuloon mennessä.

Mies yritti soittaa naiselle, mutta tämä ei vastannut. Mies soitti poliisille, joka ryhtyi heti etsintöihin. Poliisi rajasi etsintäalueen kadonneen puhelimeen tehdyn hätäpaikannuksen avulla.

Etsintäpaikalle lähetettiin poliisikoirapartio, joka saapui paikalle illalla kahdeksan aikaan.

Poliisikoira lähetettiin etsimään kadonnutta naista. Nainen löytyi runsaan puolen tunnin etsintöjen jälkeen. Poliisikoira löysi maassa maanneen kadonneen naisen ja ilmaisi löytönsä haukkumalla pimeässä metsässä.

– Etsintäalue oli laaja eikä naista olisi löydetty näin nopeasti ilman koiraa, Vänskä kertoo.

Koira oli kuitenkin koulutuksesta poiketen purrut löytynyttä naista.

Poliisikoiralla oli kuonokoppa etsinnän alussa, mutta se oli jostain syystä irronnut metsässä.

Normaalisti kiltti koira

Nainen oli löydettäessä alilämpöinen ja lähes tiedottomassa tilassa.

– Tapahtuma-aikaan oli kostea sää ja naisen vaatteet olivat todennäköisesti tuossa vaiheessa jo läpimärät. Hän on mahdollisesti saanut jonkun sairauskohtauksen maastossa, koska hän ei ollut pystynyt vastaamaan puhelimeensa, Vänskä sanoo.

Poliisilla ei ole tarkkaa tietoa naisen saamista vammoista, mutta tiettävästi hän toipuu.

– Haavat on tikattu. Toivotaan, että hän ei saa koiran puremista tulehduksia.

Poliisin mukaan koiraa on nuhdeltu puremisen vuoksi.

– Kyseinen koira on normaalisti kiltti ja on se sitä varmasti tulevaisuudessakin. Uskoisin, että se tietää nyt miten kadonneen etsinnöissä pitää jatkossa toimia, Vänskä sanoo.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot