Mainos
Mainos

Kirjailija Kirsti Manniselle ehdollista törkeästä veropetoksesta

Tuusulan käräjäoikeus on tuominnut kirjailija Kirsti Mannisen törkeästä veropetoksesta ja kirjanpitorikoksesta. Manninen sai puoli vuotta ehdollista vankeutta. 

Oikeus katsoi, että Manninen on laskuttanut omistamaltaan yhtiöltä yli 80 000 euroa perusteettomia kilometrikorvauksia noin neljän vuoden ajalta. Veroja vältettiin tällä tavoin noin 21 000 euroa. 

Mannisen yhtiön toimialana on käsikirjoitusten laatiminen sekä niiden painatus- ja julkaisuoikeuksien myynti. Yhtiö ei ole maksanut Manniselle palkkaa, vaan matkakorvauksia ja osinkoja. 

Kirsti Manninen on julkaissut muun muassa romaaneja ja lastenkirjoja sekä käsikirjoittanut draamasarjoja. Hänet tunnetaan myös kirjailijanimellä Enni Mustonen.  

Mannisen saamasta tuomiosta uutisoi ensin Helsingin Sanomat.  

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme