Mainos
Mainos

Sipilä kiistää perussuomalaisten hajoamista käsittelevän kirjan väitteet

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kiistää Twitterissä perussuomalaisten hajoamista käsittelevän kirjan väitteet.

Kirjassaan Perussuomalaisten hajoamisen historia toimittaja Lauri Nurmi kirjoittaa, että Sipilä ei puhunut totta leimatessaan viime kesäkuussa mielikuvitustarinoiksi väitteet, että hallituksen piirissä olisi ollut jokin suunnitelma perussuomalaisten hajoamisen varalta.

Sipilän mukaan "insinöörin mielikuvitus ei riittänyt etukäteen ennakoimaan PS:n hajoamista kahteen puolueeseen".

Sipilän mukaan hänen puheenvuoronsa eduskunnassa 19. kesäkuuta pätee.

"Keskustalaisten kertoma on vahvistanut kuvaa"

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei puhunut totta eduskunnan täysistunnossa, kun kiisti tienneensä Timo Soinin ja muiden ex-perussuomalaisten loikkaussuunnitelmasta. Näin väittää kirjassaan toimittaja Nurmi, joka työskentelee tällä hetkellä Lännen Median politiikan toimituksessa.

– Tiesin sen jo kesäkuussa, mutta kesän aikana keskustalaiset ovat kertoneet asioita, jotka ovat vahvistaneet kuvaa, Nurmi kertoi Perussuomalaisten hajoamisen historia -kirjansa julkistamistilaisuudessa.

Nurmen mukaan Sipilä kuului keskustalaisten joukkoon, joka tiesi suunnitelmista. Nurmen mukaan keskusta oli myös selvittänyt, miten se saisi perussuomalaisia loikkareita omiin riveihinsä.

Perussuomalaisista loikannut ryhmä toimi Uusi vaihtoehto -nimellä, mutta elokuussa nimeksi vaihtui Sininen tulevaisuus. Sinisellä eduskuntaryhmällä on 19 kansanedustajaa. Perussuomalaisessa ryhmässä on jäljellä 17 edustajaa.

Soini kertoo tienneensä kokouksesta

Kirjan mukaan perussuomalaisten nykyinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho oli antanut häntä tukeneille kansanedustajille lupauksen silloisen puheenjohtajan Timo Soinin haastamisesta jo alkukesällä 2016 salaisessa kokouksessa. Kokouksen järjestivät niin sanotut halla-aholaiset eduskunnassa.

Paikalla olleiden kansanedustajien, esimerkiksi Juho Eerolan ja Olli Immosen mukaan Halla-aho antoi kokouksessa alustavan lupauksen Soinin haastamisesta.

Soini sanoo tienneensä, että niin sanottu hommalainen fraktio alkoi kesän 2015 Turun puoluekokouksen jälkeen houkutella Halla-ahoa pyrkimään puheenjohtajaksi. Soini kertoo kirjassa myös kuulleensa alkukesän 2016 salaisesta kokouksesta.

– Kyllähän minä puolueessa kaiken kuulin, hän sanoo.

Soinin mukaan Halla-ahon ehdokkuusharkinta ei vaikuttanut hänen ratkaisuunsa.

– En ole koskaan omia tekemisiäni jonkun Halla-ahon kautta määrittänyt. Olemme niin erilaiset ihmiset katsantokannaltamme ja moraaliltamme. Olin ollut 20 vuotta perussuomalaisten puheenjohtaja – yksi perustajista ja sitä ennen SMP:ssä puoluesihteerinä ja varapuheenjohtajana. Silloin eivät halla-ahot minuun vaikuta, Soini sanoo.

Kirjan sisällöstä uutisoi Aamulehti. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme