Mainos
Mainos

Kirkko pohtii tekstari- ja pankkikorttikolehtia myös Suomessa

Norjan kirkko aikoo kesällä kokeilla kolehdin keräämistä tekstiviesteillä.

Kirkon hallinnon mukaan ihmisillä ei ole enää käteistä mukanaan, mikä tekee kolehdin keräämisestä vaikeaa. Tekstarikolehtia kokeillaan tänä kesänä Oslossa. Myöhemmin järjestelmää on tarkoitus laajentaa kaikkiin Norjan 1 300 kirkkoon.   

Samanlaista vaihtoehtoa on harkittu myös Suomessa, sanoo Suomen evankelisluterilaisen kirkon toiminnallisen osaston johtaja Pekka Huokuna.

Huokunan mukaan ihmiset eivät kanna enää käteistä mukanaan samalla tavalla kuin ennen, mikä vaikeuttaa kolehdin keräämistä.

- Pohdimme koko ajan, mikä olisi paras tapa kerätä kolehtia.

Tekstiviestien lisäksi kirkko harkitsee myös pankkikorttimaksujen mahdollisuutta.

Ennen kuin kolehtia voidaan alkaa kerätä uusin keinoin, on Huokunan mukaan asiaa selvitettävä vielä enemmän.

- Meidän täytyy selvittää, millaisia kuluja ja mahdollisia ongelmia tähän liittyy. Jos kulut ovat kohtuuttoman suuret, se ei kannata.

Tekstiviestikolehdin mahdollisuutta pohdittiin jo vuonna 2009 Oulun seurakuntayhtymässä. 

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme