Mainos
Mainos

Kirsti Mäkinen: Kruunupäinen käärme ja muita Suomen kansan tarinoita

Arvio: Terhi Hyvärinen

(Otava) Kuvittanut Jussi Kaakinen

Vainaja tanssii öisin sukkansa rikki. Sisaret kuristavat kihlautuneen pikkusiskon huivilla marjametsässä -silkasta kateudesta. Murhattu anelee ääneen pääsyä suon mudasta siunattuun maahan.

Huhhuh. Jopas on kansanperinteen tuntija Kirsti Mäkinen koonnut aikamoisen kokoelman Suomen kansan uskomuksia. Nämä eivät ole pikkulasten iltasatuja, vaan oikeita tarinoita, joihin maassamme on uskottu silloin, kun pakanallinen kansanusko alkoi vähitellen sulautua kristinuskoon.

Tarinoiden teho on varmasti ollut järisyttävä pimeässä torpassa keskellä korpea kerrottuna.

Monet olivat varoitustarinoita. Järvi-Suomessa aikuisille uskoteltiin, että viehkeä kaunotar tai rietas isorintainen näkki houkuttelee varomattoman vedenhaltijan valtakunnan rikkauksien ääreen. Näkki saattoi ilmestyä lapsille ystävällisen koiran hahmossa ja viedä heidät selässään järven syviin vesiin.

Tarinoihin oli syynsä. Aikuisilla oli työnsä eikä kenelläkään ollut joutoaikaa lasten vahtimiseen. Kalastajatkaan eivät yleensä osanneet uida, ja pahoin pelotellut lapset eivät uskaltaneet uimataidon hankkimisesta edes haaveilla.

Myös metsään eksyminen oli todellinen uhka. Lampaita sateessa hakemaan lähetetty pikkupaimen joutuu päiväkausiksi metsänhaltijan kynsiin, metsänpeittoon. Vasta kirkonkelloja soittamalla valaistuu väelle, että lapsi on lähellä kotia kaatuneen juurakon alla. Tarina päättyy karusti: ”Hanna pelastui, mutta hänen jalkansa eivät koskaan tulleet ennalleen”.

Suomi eli luonnosta ja tarinat opettivat myös kunnioittamaan ympäristöä, joka antoi kaiken. Kansanuskon mukaan kaikki kivestä kuusenhavuihin oli elollista. Näkyvä ja näkymätön olivat yhtä. Kasvit ja eläimet täytyikin tuntea, muuten ei selvinnyt hengissä ankarissa oloissa.

Maahisia, jättiläisiä, vuorenpeikkoja, noitia, käärmeitä. Piru saattaa paistaa isännän saunan kiukaalla. Vainajat nousevat nylkemään kirkossa hautausta odottavaa vainajaa. Rikolliset ja muut pahat ihmiset muuttuvat kuollessaan vaaralliseksi hiidenväeksi.

Melkoisia kummitustarinoita.

Haltijat kuitenkin ovat hyväluonteisia. He suojelevat taloa ja tulevat varoittamaan väkeä vaaran alla. He käyvät hädän tullen lohduttamassa kotiin yksinjätettyjä pikkulapsia. Jotkut haltijat ovat niin kiihkeitä siivoojia, että lakaisevat öisin tuvan lattian tai tiskaavat astiat.

Samanlaiset tarinat kiersivät ennen kirjoitetun tekstin leviämistä ympäri Eurooppaa. On kuitenkin viehättävää ymmärtää, että juuri näitä tarinoita esi-isämme kertoivat päreen valossa.

Entäs se nimitarina; ”Kruunupäinen käärme”, jossa käärmeet pitävät käräjiä valkoisen käärmeen johdolla?

Sama tarina löytyy mehevöitettynä Aleksis Kiven Seitsemästä veljeksestä.

Kirjat-sivuston Katsomosta löydät Kirsti Mäkisen haastattelun aiheesta.

Kirjoittaja on erikoistoimittaja MTV3:n kulttuuritoimituksessa. Kotimainen kirjallisuus oli aikoinaan yliopistossa hänen pääaineensa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme