Mainos
Mainos

Kiviniemi esittää Tapani Tölliä hallinto- ja kuntaministeriksi

Tuleva pääministeri, keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi esittää uudeksi hallinto- ja kuntaministeriksi kansanedustaja Tapani Tölliä. Tölli on eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja.

Asia päätetään lopullisesti huomenna keskustan eduskuntaryhmän ja puoluehallituksen yhteiskokouksessa.

Yksi Kiviniemen peruste Töllin ehdokkuudelle on, että tämä on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Keskustan puoluekokouksessa Pohjois-Pohjanmaan edustus putosi pois puoluejohdosta.

"Haasteellinen tehtävä"

Tölli kommentoi MTV:n uutisille tuntemuksiaan nimityksensä tiimoilta.

- Kyllähän se hyvin haasteelliselta tuntuu, koska kuntatalouden tilanne on vaikea. Tässä on monia vaikeita asioita työn alla ja toisaalta pitää hypätä "liikkuvaan junaan", Tölli kertoo.

Tölli kertoo suhtautuvansa tilanteeseen mahdollisimman realistisesti. Kuntatalouden lisäksi Tölli mainitsee rahoitusmarkkinaosastoon liittyvät tehtävät haasteellisiksi.

-Yksi suuri kokonaisuus on tuottavuusohjelma ja sen oikea eteenpäin vieminen. Ennen kuin tarttuu yksittäisiin asioihin, täytyy kuitenkin olla selvä kuva tilanteesta ennen kuin alkaa julistaa mitään, Tölli toteaa.

(MTV3 - STT)

Katso Eeva Lehtimäen juttu

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme