Mainos
Mainos

KKO ei rinnasta ravintolan järjestysmiestä virkamieheen

Korkeimman oikeuden mielestä ravintolan järjestysmiehen pahoinpitely ei ole virkamiehen väkivaltaista vastustamista. Korkeimman oikeuden tuoreen ennakkopäätöksen mukaan rikoslaista ei löydy säännöstä, jonka mukaan järjestysmiehelle väkivaltainen henkilö voitaisiin tuomita virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta annetun säädöksen nojalla.

KKO:n mielestä majoitus- ja ravitsemusliikkeistä annetussa asetuksessa ei ole riittäviä viittauksia. Laki ei koske tavallista ravintola- ja yökerhotoimintaa, eikä siinä viitata, että ravintoloiden järjestyshenkilöihin sovellettaisiin tätä lain suojaa. Sen sijaan suojaan kuuluvat esimerkiksi julkisten huvitilaisuuksien järjestyksenvalvojat.

Korkein oikeus perusteli päätöstään sillä, että Suomen hallitusmuodossa ovat keskeiset rikosoikeudelliset laillisuusperiaatteet. Niiden mukaan ketään ei saa pitää syyllisenä rikokseen, eikä tuomita rangaistuksen sellaisen teon perusteella, jota ei ole tekohetkellä säädetty rangaistavaksi. Jos poikkeuksellisesti käytetään alempaa säädöstä, siihen on oltava laissa täsmällinen valtuutus.

Korkeimman oikeuden päätöksessä oli kyse yökerhon asiakkaana olleesta miehestä, joka pahoinpiteli järjestysmiestä nyrkein, potkimalla ja iskemällä sormet silmiin. Sekä Helsingin käräjäoikeus että hovioikeus olivat tuominneet miehen neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja vahingonkorvauksiin. Päätös oli tehty rikoslain 16 luvussa olevan säännöksen nojalla; siinä käsitellään virkamiehen väkivaltaista vastustamista.

Vaikka korkein oikeus hylkäsi syytteen virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, mies tuomittiin kolmen kuukauden ehdolliseen tuomioon. Myös korkein oikeus piti tekotapaa vaarallisena ja koska teko kohdistui tehtäviään hoitavaan järjestysmieheen, rangaistusta ei haluttu alentaa tuntuvasti. Hovioikeuden määräämät vahingonkorvaukset säilyivät ennallaan.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme