Mainos
Mainos

Koditon mies on asunut turkulaisstadionilla jo yli vuoden ajan – ”Keskusteluja häädöstä käyty nyt järeämmin”

Koditon mies on leiriytynyt öisin Turun Paavo Nurmi -stadionille jo yli vuoden ajan. Nyt miestä ollaan häätämässä.

Koditon mies on asunut teltassa Turun Paavo Nurmi -stadionin pääkatsomon rapputasanteella jo yli vuoden ajan.

Hän poistuu paikalta päiviksi, kun stadion saattaa olla käytössä, mutta palaa nukkumaan öisin. Suihkussa hän on käynyt stadionin yleisissä suihkutiloissa.

Nyt miehen majanpidolle on tulossa loppu. Turun kaupungin liikuntapaikkapäällikkö Oskari Nummi sanoo, että keskusteluja häädöstä on käyty.

– Stadionin henkilökunta on käynyt hänen kanssaan on keskusteluja rauhallisemmin ja nyt vähän järeämmin siitä, josko hänelle löytyisi jokin parempi bunkkaamispaikka, Nummi kertoo MTV Uutisille.

”Hänestä on kiinni, minne hän menee”

Nummen mukaan mies on voinut asua stadionin alueella, sillä se on avoin alue eikä siellä ole öisin henkilökuntaa.

– Ei siellä öiseen aikaan juuri muita ole, joten kaikki on mahdollista, hän sanoo.

Mies ei ole aiheuttanut aiemmin häiriötä, joten mitään perusteita häädöllekään ei ole ollut. Nummi kertoi eilen Turun Sanomille, että huolena on, että stadionia alettaisiin käyttää yleisemmin leiriytymiseen.

– Pyrimme saamaan tilanteen kuriin. Urheilupaikat eivät ole leiriytymistä varten, hän kertoi lehdelle.

Se, minne mies päätyy häädön jälkeen, on Nummen mukaan hänen omissa käsissään.

– Se on hänestä kiinni, minne hän menee. Alan asiantuntijat voivat auttaa häntä.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme