Mainos

Kohta mennään varpaat märkinä

Suomeen on taas luvassa runsaasti lumi- ja räntäsateita, mutta kinokset eivät silti todennäköisesti kasva. Lähipäivinä tuleva lumi sataa nimittäin niin raskaana, että se painaa kinoksia kasaan. Loppuviikosta sateita saadaan myös vetenä.

- Saderintamia tulee nyt Suomeen yksi toisensa perään ja jokaisen myötä sää lauhtuu, kertoo MTV3:n meteorologi Miina Manninen.

Ensimmäinen saderintama saapuu tänä iltana Länsi-Suomeen, aamulla sataa myös Itä-Suomessa. Toinen saderintama pyyhkäisee maamme yli jo huomenna.

- Lunta saattaa tulla lisää yli 10 senttiä, mutta lumisade ei ole enää samanlaista kuin aiemmin, vaan kosteampaa ja raskaampaa kuin aiemmin.

Mahdollisesti jo huomenna Etelä-Suomessa sateita saadaan räntänä. Lauantaipäivänä sateet taukoavat hetkeksi, mutta alkavat uudelleen jo illalla.

Sunnuntaihin mennessä sää lauhtuu jo niin paljon, että etelässä ja lounaassa sateet tulevat todennäköisesti vetenä.

- Sää lauhtuu koko maassa, lämpimintä on Etelä-Suomessa. Nollaraja kulkee tuossa Tampereen korkeudella, etelässä saattaa olla jo aste pari plussan puolella, Manninen kertoo.

Myös Pohjois-Suomeen lauhempi sää leviää sunnuntaihin mennessä, jolloin mittarissa on noin -5 astetta.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.