Mainos

Kohtuuden raja: Kaikki mikä menee illassa kurkusta alas

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajalla Kimmo Sasilla (kok.) on oma mittari sille, minkä verran "vieraanvaraisuutta" kansanedustajan on sopivaa nauttia.

- Kaikki minkä yhden illan aikana saa kurkusta alas sekä juomana että ruokana, se on vielä hyväksyttävää, Sasi sanoi eduskunnan keskustelussa illalla.

Rajanveto askarruttaa kansanedustajia juuri nyt. Hallitus esittää kiristyksiä säännöksiin kansanedustajien lahjomisesta. Illan keskustelu oli alkusoittoa lainmuutoksen käsittelylle eduskunnassa.

Lakiesityksen mukaan kansanedustaja on tuomittava lahjuksen ottamisesta esimerkiksi silloin, jos hän ottaa vastaan tai hyväksyy "muun kuin tavanomaiseksi vieraanvaraisuudeksi katsottavan lahjan tai muun edun".

Omasta suurpiirteisestä ohjenuorastaan huolimatta Sasi toivoi, että "tavanomainen vieraanvaraisuus" voitaisiin määritellä mahdollisimman tarkasti. Sasin mielestä voisi jopa olla paikallaan harkita tiettyjä euromääriä.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.