Mainos
Mainos

Koillissanomat: Kuusamon lukion ovet lyötiin lukkoon maanantaina – syynä kasvonsa peittäneet vierailijat

Kuusamon lukio lukitsi ovet maanantaina oppilaiden huolestuttua kahdesta tuntemattomasta henkilöstä, jotka vierailivat koululla.

Koulun vararehtori Jyrki Matila kertoo Koillissanomille, että kaksi tuntematonta ja kasvonsa huiveilla peittänyttä henkilöä on käynyt Kuusamon lukiolla aamulla kahdeksan aikaan sekä myöhemmin koulun välitunnin aikana.

– Oppilaat kertoivat huolestuneensa kahden kasvot peittäneen ihmisen vessassa käynneistä ja siellä pitkään viipymisestä, Matila kommentoi Koillissanomille.

Matila kertoi soittaneensa tapauksen jälkeen poliisille ja lukinneensa koulun ovet kytkimestä.

– Henkilöt olivat pukeutuneet siten, että heidän olemuksensa herätti epäluuloa, Matila lisää.

Kuusamon poliisi Risto Määttä kommentoi tapausta Kalevalle ja kertoi, että paikalle saapunut partio ei tavoittanut kyseisiä henkilöitä, vaan he olivat poistuneet ennen poliisin paikalle tuloa. Poliisin mukaan vierailijat olivat saattaneet olla humalassa tai muiden aineiden vaikutuksen alaisena.

Poliisin tietojen mukaan kouluun ei kohdistunut uhkaa. Koulusta ei myöskään rikottu mitään tai varastettu omaisuutta.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot