Mainos

"Koiran vakuuttaminen melko turhaa, hevosen vakuutus on pakko pitää"

Lappeenrantalainen Mari Eronen luopui kahden rotukoiransa sairausvakuutuksista viime kesänä, kun vakuutus ei korvannut eläinlääkärikuluja.

– Kun vakuutusyhtiö ei korvannut koiran ihovaivaa, päätin että 600 euroa vuodessa vakuutusmaksuja on liikaa, sanoo Eronen.

Hänellä on kaksi bichon frisé -rotuista koiraa sekä lemmikkihevonen. Aiemmin hän maksoi koirien henki- ja sairausvakuutuksesta vuodessa 300 euroa per koira, nyt jäljellä ovat vain henkivakuutukset.

– Säästän mieluummin sen 600 euroa vuodessa ja maksan mahdolliset eläinlääkärikulut niillä, sanoo Eronen.

Hevosen henki- ja sairausvakuutus puolestaan on vuodessa 500 euroa, ja siitä Eronen ei aio luopua.

– Yksistään eläinlääkärin tulo meille sunnuntaina maksaa niin paljon, että siihen tarvitaan vakuutus.

– Hevonen on myös sairastellut viime aikoina, ja nämä sairastelukulut vakuutusyhtiö on kyllä maksanut hyvin, sanoo Eronen.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot