Mainos
Mainos

Koivisto: Palkkaverotusta alennettava

Työn hinta ja korkea verotus ovat presidentti Mauno Koiviston mielestä yhä keskeisiä ongelmia Suomen taloudelle. Koiviston arvion mukaan tilanteessa ei näytä myöskään olevan tulossa käännettä parempaan, ellei erityisiin toimiin ryhdytä.

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan järjestämän studia parlamentaria - luentosarjan avajaisvieraana puhunut Koivisto tarkasteli erityisesti Suomen taloutta lähiaikoina uhkaavia kehityslinjoja. Vaikka Koivisto sanoo olevansa tyytyväinen valtion velkaantumiskehityksen hidastumiseen, edessä on kuitenkin huomattavia ongelmia, jotka johtuvat väestön vanhenemisesta ja verotulojen vähenemisestä. Ikääntyvän väestön elättämiseen ei ole tulevaisuudessa riittävästi veronmaksajia.

Koiviston mukaan myös Suomen jäsenyys Euroopan talous- ja rahaliitossa aiheuttaa paineita laskea veroastetta. Samalla esimerkiksi valtion helpot tulolähteet kuten alkoholi- ja autoverot pienenevät väistämättä.
- Palkkaverotuksen alentaminen on tietysti riskin alaista toimintaa. Mutta jos siitä ehdoin tahdoin pidättyminen ja verojen mahdollinen alentaminen tehdään siitä riippuvaiseksi, että saadaan aikaan konsensus menojen rajoittamiseksi, niin silloin veroalennukset joutuvat erilaisten leikkauslistojen panttivangeiksi, Koivisto sanoi.

Koivisto sanoi aamun luennollaan etsineensä foorumia, jossa voisi esittää talouspolitiikkaan liittyviä ajatuksiaan. Eräänlaiseksi aamun avaukseksi luonnehdittu tilaisuus koostuu noin puoli tuntia kestävästä puheenvuorosta, josta ei ole tarkoitus keskustella tilaisuuden yhteydessä. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan on tarkoitus järjestää vastaavia tilaisuuksia kerran kuukaudessa.
(STT)


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme