Mainos
Mainos

Koivisto: Suomen Pankki hamusi valtaa

Suomen Pankin johtokunnan entiset jäsenet eivät halunneet tänään kommentoida presidentti Mauno Koiviston esittämää arvostelua keskuspankkia kohtaan.

Esimerkiksi Kalevi Sorsa sanoi, ettei hän halua osallistua keskusteluun, jota nyt käydään kovin tunteenomaisesti. Sorsa lupasi kertoa oman näkemyksensä tulevissa kirjoissaan. Presidentti Mauno Koiviston mukaan Suomen Pankki pyrki edellisten pääjohtajien Ahti Karjalaisen ja Rolf Kullbergin johdolla anastamaan itselleen poliittista valtaa. Koivisto esittää näkemyksensä Helsingin Sanomissa julkaistussa kirjoituksessaan, jossa hän kommentoi Rolf Kullbergin pari viikkoa sitten ilmestynyttä kirjaa.

Entisen presidentin poissaolo Kullbergin kirjan parin viikon takaisesta julkistamistilaisuudesta puhui omaa kieltään. Nyt Koivisto käy artikkelissa läpi tiukkasävyiseeen tyyliin lähivuosien dramaattisia tapahtumia, markan devalvaatiosta rahoitusmarkkinoiden vapauttamiseeen. Kirjoituksesta paistaa hämmästys ja kiukku.

Etenkin hämmästystä on herättänyt Kullbergin kuvaus kesän 1991 tapahtumista, jolloin keskuspankki ja Ahon hallitus olivat vastakkain markan arvosta ecu-kytkennän yhteydessä. Kullberg oli samaa mieltä kuin hallitus, mutta sisäisen sovun nimissä omaksuttiin johtokunnan vähemistön kanta. Nyt on syytä kysyä, mikä oli se suuri riita, joka insituutioiden välisiä suhteita järisytti, kirjoittaa presidentti.

Perusteltua on hänen mukaansa myös kysyä, mihin Kullberg nojaa väitteensä keskustapuolueen katalasta juonittelusta. Eläkeläispresidentti sanoo nyt tehneensä Kullbergille karhunpalveluksen kun hän ei myöntynyt Kullbergin eronpyyntöön syksyllä 1991.

Tähtelän Isäntä on siis puhunut. Vaikka Koivisto on Kullberginsa lukenut, ei tarvitse olla ennustajaeukko todetakseen että keskustelu ei jää tähän.
(MTV3/Huomenta Suomi/Sähkeuutiset-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme