Mainos
Mainos

Kokoomuksen Vartiainen puolustaa aktiivimallia: "Mukavia ratkaisuja työttömyyden vähentämiseen ei ole"

Kansalaisaloite niin sanotun työttömien aktiivimallin kumoamiseksi keräsi nopeassa tahdissa tarvittavat 50 000 allekirjoitusta. Raja ylittyi tänään kello viiden jälkeen iltapäivällä, vaikka vielä eilen illalla aloitteella oli noin 22 000 allekirjoitusta. Aloite laitettiin vireille viime viikolla.

Eduskunta hyväksyi muutokset työttömyysturvalakiin 18. joulukuuta äänin 103–90. Tänään laki sai sinettinsä, kun presidentti Sauli Niinistö allekirjoitti sen. Suurin mullistus on juuri aktiivimalli, joka edellyttää työttömiltä työntekoa, yrittäjätuloa tai työllistymistä tukevaa toimintaa. Muutokset tulevat voimaan vuoden alussa.

Aktiivimallissa työttömyyskorvauksesta vähennetään viisi prosenttia, jos työtön ei kolmen kuukauden aikana käy riittävästi palkkatyössä tai osallistu työllistymistä edistäviin palveluihin.

Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen puolustaa mallia. Hän uskoo, että se alentaa työllisyysastetta pysyvästi. Vartiaisen mielestä malli kannustaa työttömiä hakemaan töitä aktiivisemmin.

– Täsmälleen samanlaista mallia ei ole kokeiltu missään, mutta tutkimuksen valossa on hyvin todennäköistä, että tällaiset mallit tulevat laskemaan työttömyysastetta, Vartiainen sanoo.

Vartiainen painottaa, ettei helppoja ja mukavia ratkaisuja työttömyyden vähentämiseen ole. Hänestä työttömien pitäisi olla valmiita myös muuttamaan työn perässä.

– Jos asuu alueella, jossa työtilaisuuksia on heikosti, niin mielestäni on velvollisuus muuttaa työn perässä sitten muualle.

– Koko valtakunnassa on nyt yltyvästi pulaa monilla aloilla työnhakijoista, Vartiainen sanoo.

Hän kertoo, että työttömyysturvalain uudistus tuo myös työvoimahallinnolle lisävelvoitteita työllistävien palveluiden lisäämisestä syrjäisilläkin alueilla.

Ammattiliitot uhkaavat lakoilla

Ammattiliitoissa aktiivimalliin ollaan arvosteltu rajusti ja esimerkiksi SAK on väläytellyt lakon mahdollisuutta protestiksi mallia vastaan.

Myös toimihenkilöiden keskusjärjestö STTK kuuluu arvostelijoiden joukkoon. STTK ei ole vielä harkinnut lakkoa, mutta sen edunvalvontajohtajan mukaan aktiivimalli eriarvoistaa työttömiä alueellisesti.

– Isoimpina ongelmina mallissa ovat ehdottomasti yhdenvertaisten palveluiden saatavuus eri puolilla Suomea, ja toisekseen se, että työllistymismahdollisuudet eri alueilla ovat hyvin erilaiset, STTK:n edunvalvontajohtaja Katarina Murto sanoo.

Ammattijärjestöt ovat olleet mukana työttömyysturvalain uudistuksen valmistelussa, mutta STTK:ta lopputulos ei miellytä.

– Erityisesti hiertää tämä työajan vakiintuminen, joka ei tässä paketissa edennyt. katsomme, ettei lopputulos ole tasapainoinen ratkaisu ja näin ollen emme voi myöskään tätä aktiivimallia tukea, Murto sanoo.

Aloitteen tekijät: Ei edistä työllistymistä

Kansalaisaloitteen yhdessä Mika Luoman kanssa vireille laittanut Martin-Éric Racine sanoo, ettei aktiivimalli paranna kenenkään työllisyysmahdollisuuksia. Hänen mielestään työttömät eivät tarvitse lisäaktivointia työnhaun motivoimiseksi.

– Mitä me tarvitaan, on TE-toimisto, joka toimisi henkilöiden urasuunnitelmien mukaisesti, Racine sanoo.

Racine uskoo, että kansalaisaloite keräsi nopeasti suuren suosion, koska se tekee kipeää monille, jotka jo valmiiksi ovat aktiivisia työnhaussa.

– Duunia ei saa, koulutuksia ei ole tai jos on, niin ei välttämättä pääse niihin.

– Jos vielä tämän lisäksi leikataan tukia, on se aivan kohtuutonta.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme