Mainos
Mainos

Kokoomus haraa yhä kampanjakattoja vastaan

Kokoomus ei edelleenkään ole valmis hyväksymään vaalikampanjoille kampanjakattoa eli suurinta summaa, mitä puolueiden kampanjat saisivat maksaa. Puolueen puheenjohtaja Jyrki Katainen sanoi lauantaina Loviisassa, että kampanjakatot ovat tosielämälle vieraita.

- Lasketaanko esimerkiksi vaalibudjettiin se, että ehdokas tarjoaa 50-vuotisjuhliensa kunniaksi kahvit puoli vuotta ennen vaaleja ja mainostaa sitä omalla naamallaan? Entäs jos MTK tai SAK maksavat mainoksen? Se ei ilmeisesti kuulu kampanjakattoon, ja siinä puolueet ja ehdokkaat ovat ihan eri asemissa. Tässä ollaan pian poliisitutkinnoissa, mitä kampanjakuluihin kuuluu, Katainen saivarteli.

Puolueiden vaalirahoitusta pohtinut toimikunta esitti viikon alussa, että puolue saisi käyttää vaalimainontaan mediassa enintään miljoona euroa eduskuntavaaleissa ja saman verran presidentinvaaleissa kierrosta kohden.

Kokoomuksen lisäksi hallituspuolueista ruotsalaiset vastustaa mainonnan rajoittamista.

Katainen oli kuitenkin varma siitä, että asiaan löytyy lähiaikoina eli seuraavien noin kolmen viikon aikana kompromissiratkaisu. Hallitus aikoo hänen mukaansa tehdä asiassa yksimielisen esityksen, joka annetaan eduskunnalle.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme