Mainos
Mainos

Kolareita eteläisessä Suomessa

Lännestä tullut sankka lumisade ja lauhtuva keli saivat tienpinnat erittäin liukkaiksi aamulla etelärannikolla, varsinkin pääkaupunkiseudulla. Aamuruuhkan kolariruletti oli hetkessä valmis, ja muutamana tuntina tuli tietoon parikymmentä onnettomuutta Etelä-Suomen läänin alueella.

Liikkuva poliisi kehottaa tiellä liikkujia varovaisuuteen.
-Onneksi useimmissa autoissa näyttää olevan jo nastarenkaat alla. Maltti on silti valttia, muistuttaa virkavalta.

Esimerkiksi Kehä III oli Kirkkonummen alueella Majvikin kohdalla poikki kolmen auton kolarin takia, joka tapahtui klo 9 jälkeen. Turmassa loukkaantui kolme henkeä, joista yksi pahoin. Liikenne alkoi purkautua turmapaikan ohi vasta vajaan tunnin kuluttua kolarista. Turman osapuolina olivat kaksi henkilöautoa ja maastoauto, joka oli varustettu perävaunulla. Pahiten loukkaantui henkilöauton kuljettaja.

Muita loukkaantumisia synnyttäneitä turmia tapahtui aamupäivän aikana mm. Inkoossa, Kuusankoskella ja Espoossa. Kukaan ei saanut näissä turmissa pahoja vammoja.
(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme