Mainos
Mainos

Kolme autoa kolaroi risteyksessä Kurikassa – viisi ihmistä sairaalaan

Kurikassa Etelä-Pohjanmaalla sattui torstaina alkuillasta kolmen auton risteyskolari, josta vietiin viisi ihmistä sairaalaan tarkastettavaksi, kertoi pelastuslaitos. Kaikki ovat aikuisia eikä kukaan loukkaantunut päivystävän palomestarin mukaan vakavasti.

Turma sattui Kolmostien ja kantatie 67:n risteyksessä hieman ennen kuutta, kun Kolmostieltä etelästä päin tullut auto oli kääntymässä kantatielle. Kääntyessään se törmäsi pohjoisen suunnasta tulleen auton eteen, kertoi pelastuslaitos. Törmäyksestä auto suistui päin kolmatta autoa, joka oli risteyksessä odottamassa.

Kaksi autoista romuttui lunastuskuntoon.

Päivystävä palomestari kertoi, että samankaltainen turma sattui samalla paikalla vain muutama päivä aiemmin. Liittymä on uusi, ja se avattiin vasta parisen kuukautta sitten liikenteelle.

Juttua korjattu kello 19.15. Sairaalaan vietiin viisi, ei kuutta ihmistä. Juttua täydennetty kello 20.04.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme