Mainos
Mainos

Kolme piirijohtajaa antaisi potkut Korhoselle

Keskustan piirijohtajat luottavat yhä puheenjohtaja Matti Vanhaseen huolimatta puolueen kuntavaaleissa kärsimästä rökäletappiosta.

Kolme piirijohtajaa sanoo MTV:n uutisten kyselyssä, etteivät he luota kuitenkaan puoluesihteeri Jarmo Korhoseen. Korhonen ei vastannut tänään tiedotusvälineiden yhteydenottoihin.

Vaalitulos vaikuttaa myös väistämättä hallitusyhteistyöhön, kun keskusta alkaa nostaa profiiliaan. Keskustan varapuheenjohtaja Antti Rantakangas ilmoitti, että tällä asetelmalla eduskuntavaaleihin ei voida lähteä. Tämä tarkoittaa luultavasti sitä, että puolueen puheenjohtaja menee vaihtoon.

Myös SDP kärsi rökäletappion, vaikka puheenjohtaja Jutta Urpilainen puhuikin torjuntavoitosta.

Tätä selitystä eivät kuitenkaan kaikki puoluetoverit osta. Esimerkiksi Erkki Tuomiojan mielestä puheenjohtajan unelmahöttö ja fraasit uudesta keskustasosialidemokratiasta eivät herätä luottamusta.

Samanlaisia tuloksia sai Helsingin Sanomat vastaavassa kyselyssään. Moni piirijohtaja piti selvänä, että puoluejohto vaihtuu vuonna 2010, mutta harva halusi kiirehtiä vaihdoksia ennen sitä.

Kyselyyn vastasi 19 piirijohtajaa. Lehden verkkosivujen mukaan suuri osa heistä oli sitä mieltä, että keskustalla ei ollut lainkaan yhteistä vaalikampanjaa.

Vaalien ylivoimainen voittaja on Timo Soinin perussuomalaiset, joka viisinkertaisti kannatuksensa. Muut voittajat olivat kuntavaalien suurimmaksi puolueeksi noussut kokoomus ja vasemmistoliiton ohitse mennyt vihreät.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme