Mainos

Kommentti: Syrjäytynyt on sanana henkisesti laiska ilmaisu

Leipäjonot, diakoniatyö, päihde- ja mielenterveysongelmat, asunnottomat, oikeuspsykiatrian potilaat, vangit.  Mediassa alati tuttuja sanoja. Mutta ovatko nämä ihmiset syrjäytyneitä vai syrjäytettyjä? 

Haastattelin sunnuntaina tuoretta Helsingin piispaa, Teemu Laajasaloa. Hän totesi muun muassa, että "Kirkon tehtävä on aina kysyä, ketkä ovat marginaalissa, ketkä ovat syrjäytettyjä, ketkä ovat kaikkein hädänalaisimpia".

Huomioni kiinnittyi sanaan "syrjäytetty". Mediassa paljon tutumpi termi on "syrjäytynyt". Tavu sinne tänne – mitä väliä? Sitä väliä, että kieli muokkaa ympärillämme olevaa todellisuutta ja vaikuttaa myös päätöksentekoon. 

Syrjäytyminen viittaa henkilöiden omaan vastuuseen, kun taas syrjäytetty terminä viittaa yhteisempään, yhteiskunnan vastuuseen. Ideaali tilanne lienee se, että vastuu jakautuu sekä yksilölle että yhteiskunnalle. Syrjäytynyt onkin sanana henkisesti laiska, sillä se mahdollistaa rakenteellisten pulmien vahinkolakaisun maton alle.

Syrjäyttääkö siis syrjäytyminen rakenteet? Jos näin olisi, ongelmaa ja tilanteeseen johtuneita tapahtumaketjuja on vaikea tutkiskella kokonaisuutena. Tämä lienee ei-paras-mahdollinen vaihtoehto tilanteessa, jossa ongelmaa pyritään vähentämään. 

Yksilön näkökulmasta tarkasteltuna ero sanavalinnassa on huima. Tuskin valtaosa "syrjäytyneistä" kokee olevansa sellaisia, vaan mieltävät itsensä pikemminkin "syrjäytettyjen" suurehkoon joukkoon. 

Tutkijoiden parissa käsitettä "syrjäytynyt" on pidetty ongelmallisena, koska sitä pidetään leimaavana ja sellaisena, joka ei heijasta kyseisen ryhmän omaa kokemusta.

Professori Juho Saaren mukaan suomalaisessa sosiaali- ja terveyspolitiikassa on tavanomaista kirjoittaa passivoivasti ja objektivoivasti, jolloin ihmiset syrjäytyvät tai huono-osaistuvat, sen sijaan että taho X syrjäyttää tai huono-osaistaa ihmisiä.

Saari huomauttaa, että yhteiskunnallinen eriarvoistuminen aiheutuu enemmänkin hyvä-osaisuuden kasautumisesta kuin huono-osaisuuden lisääntymisestä. Samalla elämänkokemukset eriytyvät ja sosiaaliset etäisyydet väestöryhmien välillä kasvavat, jolloin empatiakuilut ja solidaarisuusvajeet syventyvät.

Professori Heikki Hiilamon mukaan syrjäytymis-sanaa käytetään, koska se korostaa henkilökohtaista vastuuta ja nostaa ongelmaksi kyseisten henkilöiden aloitekyvyttömyyden ja passiivisuuden sekä perustelee erilaisten "keppien" käyttämistä. 

Syrjäyttämistä on se, ettei anneta mahdollisuuksia eli ei ole työ-, harjoittelu- eikä koulutuspaikkoja, sanoo Hiilamo.

Laajasalo luo uutta keskustelukulttuuria kiinnittämällä huomion pariin tavuun. Ja voi sitä kautta saada aikaan jotain tärkeää. Kirkko nimittäin on merkittävä valtaa käyttävä toimija.

Laajasalo pyrkii vastuuttamaan julkista valtaa – ottamaan itseään niskasta kiinni. Tämä on tuore tuulahdus todellisuudessa, joka korostaa sitä, että "syrjäytyneiden" pitää ottaa itseään niskasta kiinni. 

Mikä sitten muuttuisi, jos syrjäyttämisestä aletaan puhumaan enemmän? Kysyn asiaa Hiilamolta:

"Ehkä se johtaisi siihen, että vaikeassa tilanteessa olevien ihmisten asemaa alettaisiin tarkastella ymmärtäväisemmin ja etsittäisiin yksilöllisempiä ja joustavampia ratkaisuja heidän tilanteensa parantamiseksi."

Kuulostaa kokeilemisen arvoiselta idealta.

Juttua muokattu 13.11. kello 14:40. Lisätty yksi lause.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot