Mainos
Mainos

Kommentti: Vanhojen puolueiden paluu, onko populismin aika jo ohi?

"Vanhat puolueet" vahvistivat asemiaan tänään julkistetussa Ylen kannatuskyselyssä. Kun maailma ympärillä on sekaisin, ihmiset näyttävän turvautuvan niihin, jotka pitävät veneen tyrskyssä pystyssä eivätkä heiluttele sitä, kirjoittaa MTV Uutisten politiikan päällikkö Jussi Kärki.

Miksi perussuomalaiset putosivat niin rajusti? Tämä on nyt päällimmäinen kysymys, sillä puolueen kannatuksesta suli lähes kolmannes ja hiipui 6,9 prosenttiin.

Nostan kaksi syytä ylitse muiden: 1. Puolue ei näy julkisuudessa 2. Perussuomalaisten energia kuluu yhä sinisten kanssa riitelyyn.

Eduskunnassa SDP:n ja miksei myös vihreiden kokeneet kansanedustajat heiluttavat opposition tahtipuikkoa, kun väitellään sotesta, taloudesta, veroista, ympäristöstä. Perussuomalaiset pystyvät kiilaamaan keskusteluun mukaan lähinnä silloin, kun puhutaan maahanmuutosta. Mutta siitä ei voi puhua määräänsä enempää.

Näkyvyys on poliitikoille aina tärkeää - mutta nyt se on kahtia jakaantuneille perussuomalaisille ja sinisille elintärkeää. Siniset paistattelevat tv-kameroiden ja valokuvaajien salamavaloissa tämän tästä, koska heidän viisi ministeriään ovat päivittäin tekemässä uutisia. Se ei tosin näy sinisten kannatuksen kasvuna - ainakaan vielä.

Perussuomalaisilla on tasan kaksi mielenkiintoista mediapoliitikkoa: Jussi Halla-aho ja Laura Huhtasaari. Omalla tavallaan toki myös varapuheenjohtaja Teuvo Hakkarainen.

Halla-aho on Brysselissä ja Huhtasaaren presidenttikampanja ei ole - monen yllätykseksi, hieman myös minun - lähtenyt lentoon. Presidentinvaalit eivät ole koskaan olleet suomalaisille protestivaalit, eivätkä näytä olevan sitä nytkään.

Sitten se toinen asia. On ymmärrettävää, että kaikki perussuomalaiset eivät ole päässeet yli puolueen tuskallisesta hajaannuksesta. Varsinkin sosiaalisessa mediassa raju riitely sinisten kanssa jatkuu, ja Twitterissä pienikin äänekäs porukka voi yllättävän vahvasti luoda mielikuvaa koko puolueesta.

Vaikka kesäkuun puoluekokouksessa ja sen jälkeen kirjoitettiin poliittista historiaa, äänestäjille se ei kuitenkaan ole maailman tärkein tapahtumasarja. Osa ei koko episodia edes huomannut, osa pitää Timo Soinia yhä perussuomalaisten puheenjohtajana, osa pitää tapahtumia hyvänä viihteenä. Mutta suurin osa yrittää selvitä vain marraskuisesta arjestaan.

Gallupit ovat gallupeja, toistelevat poliitikot. Varsinkin ne, joiden puolue on alamäkiluisussa. Mutta ainakin tänään parantuneita kannatuslukuja luetaan varmasti mielihyvällä tuvissa ja työväentaloilla - Kirmasta Mäntsälään.

Perussuomalaisten äkkipudotuksen lisäksi toinen huomio kannatuskyselystä on se, että keskustan Juha Sipilä ja SDP:n Antti Rinne voivat taas hengittää vähän vapautuneemmin. Ainakin seuraavaan gallupiin asti. 

Laanisen paluu

Ps. Päivän toinen poliittinen uutinen pamahti sähköpostiin kommenttini mentyä jo painoon. Ei hätää nykyaikana, kirjoitan tähän vielä muutaman rivin jatkot.

Tänään ei ole pelkästään ”vanhojen puolueiden” paluu vaan myös Timo ”Pappa” Laanisen paluu. Keskustan tuki ja turva, legendaarinen työrukkanen palaa haalarihommiin pääministeri Sipilän erityisavustajaksi.

Sipilän kabinettia vahvistetaan myös toisella erityisavustajalla, tehtävässä aloittaa Satu Mäki-Lassila.

Laanisen paluu ei ehkä saa sukkia pyörimään Pihtiputaan mummon jaloissa, mutta muissa puolueissa – erityisesti hallituskumppani kokoomuksessa – uutinen kohottaa varmasti kulmakarvoja.

Keskusta on ottanut tosissaan kannatuksensa heikkenemisen ja puheenjohtajan kompastelut. Laanisen poliittiselle hoksnokalle on käyttöä. Perästä kuuluu.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot