Mainos

Kommentti: Vihreiden puheenjohtajakisa on nukuttava perhejuhla – vain Stadi vastaan Lande tuo edes vähän säpinää

Kuin ystäväperheen lomareissun diakuvia* olisi katsellut. Puistattava välähdys kaukaa menneestä tulee mieleen, kun seuraa vihreiden puheenjohtajakisaa - yhtä suurta, herttaista perhettä kaikki kuusi ehdokasta, kirjoittaa MTV Uutisten talouden ja politiikan toimituksen päällikkö Jussi Kärki. 

Toimittajana pitää hakemalla hakea eroa vihreiden puheenjohtajaehdokkaista. Sellaiseksi nyt käyköön paremman puutteessa vastakkainasettelu Stadi vs. Lande. Ja kaksintaistelussa olkoot tässä asetelmassa Emma Kari Helsingistä ja Touko Aalto Jyväskylästä.

MTV Uutisten kyselyn perusteella Touko Aalto on selvästi niskan päällä. Lähes 45 prosenttia piirihallitusten jäsenistä kannattaa Aaltoa puheenjohtajaksi - kaukana tasoissa tulevat 16 prosentin kannatuksella Emma Kari ja Krista Mikkonen.

Moni vihreä näkee, että seuraavan puheenjohtajan pitää viedä vihreät Helsingin lattekortteleista laajemmalle, koko Suomen puolueeksi. Vain tällä tavalla kovassa nosteessa olevat Vihreät voivat yltää joskus jopa pääministeripuolueeksi.

Tähän huutoon vastaa parhaiten Touko Aalto, joka johdatti vihreät Jyväskylän suurimmaksi puolueeksi. Tämä oli viime kuntavaalien suurin ihme.

Valitaanpa kumpi tahansa, Aalto tai Kari, vihreät liikkuvat vasemmalle. Tämä kävi erinomaisesti ilmi Helsingin Sanomien (HS 12.5.) arvoasteikosta.

Vihreitä tämä jaottelu ärsyttää suunnattomasti. Kliseiseen kysymykseen, vasemmalle vai oikealle, vihreät vastaavat toisella kliseellä: Ei vasemmalle eikä oikealle, vaan eteenpäin.

Kokoomuksessa kesäkuista vallanvaihtoa odotetaan kuitenkin jo vesi kielellä. Jos tai kun vihreät siirtyvät lisää vasemmalle, kokoomuksen elintila kasvaa kamppailussa liikkuvista äänestäjistä, jotka arpovat näiden kahden puolueen välillä.

Vihreillä on silmissään jo voitto seuraavissa eduskuntavaaleissa ja nousu hallitusvastuuseen. Selkeästi mieluisimpia hallituskumppaneita MTV-kyselyn mukaan olisivat SDP ja vasemmisto eli kiikarissa on vihervasemmistohallitus.

Vihreiden "vasemmistolaistumisessa" on yksi perustavanlaatuinen ongelma. Seuraavissa vaaleissa vihreät, SDP ja vasemmisto ovat kaikki samalla kupilla, ja Suomessa on vain tietty määrä vihervasemmistolaisesti ajattelevia äänestäjiä. Lopputuloksena voi olla kolme kannatukseltaan tasapaksua puoluetta - ja vaalien voittaja tulisi jälleen keskustaoikeistosta.

Tämän vaalimatematiikan takia vihreiden olisi valmistauduttava yhteistyöhön kaikkien kanssa. Tässä suhteessa ääni kellossa on muuttumassa. Ville Niinistö on lyönyt kaikkea mikä liikkuu hallituksen suunnassa, välillä populismin tuolla puolen. Niinistön räyhäkkyydellä on saatu kannatusta - ja vihamiehiä.

Puheenjohtajaehdokkaat korostavat siltojen rakentamista siltojen polttamisen sijasta. Seuraava puheenjohtaja lupaa vihreiltä omia ratkaisuja, eikä enää pelkästään muiden ratkaisujen haukkumista.

Aallon ylivoima MTV-kyselyssä piiripäättäjille ei kerro koko totuutta, sillä puolueen jäsenistöstä suuri osa tulee pääkaupunkiseudulta. Vihreiden jäsenäänestys voi olla muutenkin yllättävä.

Yksikään ääni ei mene hukkaan, sillä vihreiden jäsenet asettavat kuusi ehdokasta rankingjärjestykseen. Näin voi äänestää juuri kuten sydämestä tuntuu ilman taktikointia. Kun oma ehdokas putoaa kisasta, äänet siirtyvät muille ehdokkaille.

Tälläisessä äänestyksessä myös kakkosäänillä voi päästä yllättävän pitkälle.

Jos ennakkosuosikkien Emma Karin ja Touko Aallon kannattajat hyljeksivät kovinta kilpailijaa, silloin kasvavat Krista Mikkosen mahdollisuudet.

Tällöin harmaa kakkonen voi olla ykkönen. Aivan kuten F1-kuljettaja Keke Rosberg vuonna 1982: yhdellä paalupaikalla maailmanmestariksi - jos nyt vihreiden kohdalla formulavertaus sallitaan.

* Diafilmi on valokuvauksessa käytetty filmityyppi. Kehitettyä diafilmiä voidaan katsella valopöydän ja luupin avulla tai filmiruudut voidaan kehystää diakehyksiin katseltavaksi diaprojektorilla valkokankaalle heijastettuina dioina.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot