Mainos
Mainos

Korkein oikeus ei antanut valituslupaa Aalto-yliopiston entiselle rehtorille – irtisanoi luottamusmiehen laittomasti

Korkein oikeus on hylännyt Aalto-yliopiston rehtorina toimineen Tuula Teeren valituslupahakemuksen. Helsingin hovioikeuden tuomio jää näin voimaan.

Hovioikeus katsoi, että Teeri irtisanoi luottamusmiehen elokuussa 2013 hankkimatta siihen työntekijöiden enemmistön suostumusta.

Rehtoria ei kuitenkaan tuomittu rangaistukseen. Oikeus katsoi, että rikosta voitiin pitää tekoon ja tekijään liittyvistä syistä anteeksiannettavaan tekoon rinnastettavana.

Oikeuden mukaan työyhteisössä oli ollut ongelmia ja rehtorin tarkoituksena oli suojella työyhteisön jäseniä. Ongelmat eivät kuitenkaan rehtorin käytössä olleen selvityksen perusteella johtuneet yksin luottamusmiehestä eivätkä muodostaneet perustetta irtisanomiselle.

Teeri oli hakenut korkeimmasta oikeudesta valituslupaa siihen, oliko hän syyllistynyt asiassa rikokseen.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot