Mainos
Mainos

Koski uskoo yhä keskitettyyn Tupoon

Rakennusliiton toinen puheenjohtaja Hannu Koski uskoo, että mahdollisuudet keskitetyn tulopoliittisen kokonaisratkaisun aikaansaamiselle ovat edelleen olemassa.

Koski varoitti tänään Alastarossa, että liittokohtainen askartelu voi vaarantaa koko maan nousun ja tuhota työttömyyden puolittumisnäkymät. Kosken mukaan niillä aloilla, joilla tuntuu olevan ylitsekäymättömältä tuntuvia ongelmia kuten paperiteollisuudessa, tulisi ottaa järki käteen. Kyse ei hänen mielestään ole ylivoimaisista asioista, vaan tahtokysymyksistä.

Hallitukselta Koski patisti budjetin yhteydessä toimia, jotta asuntotuotannon aloitukset olisivat ensi vuonna vähintään 30 000 asuntoa ja asuntojen korjaustoimintaan kohdistuvat tukimuodot säilytetään kuluvan vuoden tasolla.

Niin ikään hallituksen tulisi aloittaa vuonna 1998 perusrakenneinvestoinnit maamme teollisuuspohjan laajentamiseksi ja energiahuollon turvaamiseksi. (STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme