Mainos
Mainos

Kotipuutarha voi menestyä ilman torjunta-aineitakin – Asiantuntija: ötökät kuuluvat tasapainoiseen luontoon

Pienissä kotipuutarhoissa ei tarvitse välttämättä käyttää kasvinsuojeluvalmisteita ollenkaan, kertoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin ylitarkastaja Satu Rantala. Myös Puutarhaliitto on samoilla linjoilla.

– Emme suosittele tällaisten kemiallisten torjunta-aineiden käyttöä ollenkaan, koska toistuvassa käytössä tuhoajilla voi kehittyä vastustuskyky sillä tavalla, että ne (aineet) tehoavat huonommin jatkossa, sanoo liiton Kotipuutarha-lehden toimittaja ja hortonomi Annikki Oikkonen.

Kemikaalittomat ja perinteisemmät keinot, kuten kasvien vuorotus ja mekaaninen kitkentä, riittävät varsin hyvin kotipuutarhurille kasvitautien ja ötököiden torjunta-aseiksi.

Puutarhaliiton kasvinsuojeluasiantuntija Hanna Skogster muistuttaa, että hillitty määrä ötököitä kuuluu tasapainoiseen luontoon.

– Jos nyt hyväksyy sen, että niitä jonkin verran on, niin kyllä sinne sitten jossain vaiheessa ilmestyy ne niiden luontaiset vihollisetkin. Vaikea niitä on myrkyilläkään totaalisesti hävittää.

Haitallisimmat myrkyt vain koulutettujen käsiin

Tukesin kasvinsuojeluainerekisterissä on 486 rekisteröityä valmistetta, joista vain 57 on tarkoitettu kuluttajakäyttöön. Jako kuluttajakäyttö- ja ammattikäyttövalmisteisiin tehtiin vuonna 2015 lakisäädöksellä, jonka jälkeen vain kasvinsuojeluainetutkinnon suorittaneet henkilöt ovat saaneet ostaa ammattikäyttöön soveltuvia tuotteita.

Lakimuutos tehtiin, jotta aineet eivät aiheuttaisi vahinkoa ihmisille tai ympäristölle kouluttamattomien kotipuutarhureiden käsissä.

– Oletettavasti osa lukee pakkausten ohjeet, osa ei. Siksi osittain niitä myrkyllisimpiä aineita saavat käyttää vain ne, jotka ovat suorittaneet tutkinnon ja tietävät riskeistä, kertoo Satu Rantala.

Kuluttajille suunnatut valmisteet ovat vähemmän myrkyllisiä ja haitallisia kuin ammattikäyttöön tarkoitetut tuotteet, eikä niitä käytettäessä tarvitse muita suojaimia kuin suojakäsineet. Ne saattavat sisältää samoja tehoaineita kuin ammattilaisvalmisteet, mutta laimeampina pitoisuuksina.

– Kuluttajatuotteet ovat yleensä pehmeämpiä, mutta jos niitäkin löträä ja ihan ui siellä, niin kyllä niistäkin voi tulla ihoärsytystä, herkistymistä ja muuta, sanoo Rantala.

Luomutrendi näkyy pihoillakin

Kuluttajakäytön 57:stä valmisteesta noin 10 on luomutuotteita. Luomuvalmisteita ovat esimerkiksi rypsiöljyä, pyretriiniä ja rautafosfaattia sisältävät torjuntatuotteet.

Rantalan mukaan myös itse tehdyt torjuntaseokset, kuten kasviuutteet, ovat olleet trendi jo useamman vuoden ajan.

Annikki Oikkosen mukaan luonnonmukaisempi puutarhanhoito on taas yleistymässä.

– Nyt kun suuret ikäluokat vanhenevat, haluavat nämä nuoret kaupunkiviljelijät omaksua nämä perinteiset luomukonstit uudestaan.

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot