Mainos
Mainos

Kotitalouspalveluiden osto on lisääntynyt

Eniten palveluita ostavat ikääntyneet ja lapsiperheet.

Suomalaiset ostavat aiempaa enemmän kotitalouspalveluita.

Eniten palveluita ostavat ikääntyneet ja lapsiperheet. Kuluttajatutkimuskeskuksen mukaan palvelujen oston kasvu on kuitenkin ollut maltillista ja kotitalousvähennystä käytetään kansainvälisesti verrattuna yhä vähän.

Verohallinnon mukaan vuonna 2005 vähennystä käytti vajaat kahdeksan prosenttia kaikista kotitalouksista.

Mahdollisuus kotitalousvähennykseen on muuttanut suomalaisten asenteita palvelumyönteisemmiksi. Suomen Yrittäjien veroasiantuntijan Leena Romppaisen mukaan vähennys on myös selvästi lisännyt palveluyritysten määrää ja kasvattanut niiden kokoa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme