Mainos
Mainos

Kotonaan paperittomia piilotellut poliitikko: Piilotteleminen ei ratkaise paperittomuutta ilmiönä

Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula katsoo, että joissakin tapauksissa paperittoman ihmisen piilottaminen voi olla järkevä tilapäisratkaisu. Kontula kertoi Facebook-päivityksessään torstaina, että on itsekin piilotellut paperittomia kodissaan.

STT:lle Kontula täsmensi lauantaina, että tämä tapahtui ennen hänen kansanedustajuuttaan.

– Jos on nähtävissä, että ihmisen tilanne voisi ratketa lisäajan avulla ja on olemassa suunnitelma, mihin siitä mennään, on piilottaminen lähimmäisenrakkauden universaalia käskyä erinomaisesti toteuttava teko, hän sanoi.

Kimmokkeena hallituksen puheet

Kontula kertoi päivityksensä perustuvan lausuntoihin, joita ministeri Sampo Terho (sin.) antoi torstaina budjettiriihen yhteydessä.

– Silloin syntyi käsitys, että ylipäätään paperittoman majoittaminen kriminalisoitaisiin.

Hallitus kertoi budjettiriihen yhteydessä, että laittoman maassa oleskelun edistämisen sanktioita täsmennetään. Käytännössä kysymys on siitä, voiko esimerkiksi kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen ihmisen majoittamisen tai piilottamisen kriminalisoida nykyistä selkeämmin. Hallitus ei ole vielä tarkasti määritellyt, mikä olisi rangaistavaa.

Esimerkiksi sisäministeri Paula Risikko (kok.) on sanonut, ettei muutoksessa ole kyse auttamisen sanktioimisesta, vaan uudistuksella tavoitellaan sitä, että viranomaiset pystyisivät tekemään työnsä.

Poliisi on kertonut, että sen työtä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palauttamisessa on pyritty estämään.

– Minusta on hyödyllistä muistuttaa, että suurin osa sekä paperittomista että auttajista on ihan tavallisia ihmisiä, Kontula sanoi STT:lle.

"Piilottaminen ei ratkaise paperittomuutta ilmiönä"

Toisaalta Kontula alleviivasi, ettei ihmisen piilottaminen ole hänen mielestään hyvä asia läheskään kaikissa tapauksissa.

– Paperittomuutta ilmiönä ei ratkaista sillä, että yksityiset ihmiset ja järjestöt piilottelevat ihmisiä. Se vaatisi ihan toisenlaista lähestymistapaa.

Suomessa on tuhatvuotinen perinne sille, että apua tarvitsevaa autetaan, Kontula lisäsi.

– Jos se nyt oikeasti kriminalisoidaan, olemme aika syvällä väärällä tiellä.  

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot