Mainos
Mainos

Koulujen alku lisää monen perheen rahahuolia

Koulujen alkaminen tuo monille perheille ja säästöillään opintojaan rahoittaville lukiolaisille kustannuksia, joista ei aina selviä pienillä summilla.

Esimerkiksi uutena hankitut lukiolaisen oppikirjat maksavat lukion aikana vähintään 1300 euroa, arvioi Suomen lukiolaisten liitto.

- Vanhempia on nyt lomautettuna ja irtisanomisen uhkaa on päällä. Osassa perheitä joudutaan aidosti miettimään, mistä vaikkapa ne lukiolaisen kirjat saadaan, sanoo Nordean yksityistalouden ekonomisti Tarja Svartström.

Myös puheenjohtaja Ville Virtanen lukiolaisten liitosta arvelee, että monen lukiolaisen syksy alkaa aiempaa synkempänä.

- Taantuma on näkynyt kesätyöpaikkakatona, minkä takia lukuvuoden säästöt ovat jääneet monilta saamatta.

Suomen Kaupan liitosta arvioidaan, että kouluhankintoihin käytetään rahaa lähes entiseen tapaan. Myös Svartström uskoo, että kouluun liittyviin kustannuksiin on perheissä varauduttu. Taantuma voi näyttäytyä esimerkiksi käytettyjen kirjojen kysynnässä.

Lukuvuosi peruskouluissa, lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa alkaa valtaosin seuraavan parin viikon kuluessa.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme