Mainos
Mainos

Koulut eivät hyödynnä lasten internet-osaamista

Koulut hyödyntävät liian vähän mediaa oppimista tukevana tekijänä, väittää tuore tutkimus.

Jyväskylän yliopiston tutkimuksen mukaan mediakulttuurin avulla opettajat voivat oppia, mitä ja miten lapset ajattelevat, toimivat ja oppivat.

Tutkimusprofessori Kirsi Pohjola sanoo, että koulumaailma seuraa hitaanlaisesti muuttuvaa mediaympäristöä:

- Olen viettänyt aikaa koulujen käytävillä ja tunneilla. Lasten mediakulttuurihan on siellä, mutta opettajien korvat ja silmät on siitä suljettuja. Ja sekin, mikä suodattuu, torjutaan pitkälti, koska se ei vielä virallisesti kuulu sinne koulukulttuuriin.

Pohjola korostaa, että mediat ovat tänä päivänä paljon muutakin kuin väkivalta- ja räiskintäpelaamista. Tutkimusta oli tekemässä Pohjolan lisäksi luokanopettaja Elina Johnson.

Lapset halutaan mukaan keskusteluun internetin vaaroista

Lasten tunteet halutaan mukaan keskusteluun internetin vaaroista ja hyödyistä. Usein keskusteluja leimaa vaarallisuus ja uhka lapsille. Lapsille itselleen internet, tietokoneen pelaaminen, televisio ja muu mediakulttuuri ovat kuitenkin oppimisen, yhteisöllisyyden ja ilon lähde.

Pohjolan mukaan vanhempien epäluulot nettiä kohtaan johtuvat tietämättömyydestä.

- Se on meille vanhemmille uusi paikka, emme ole syntyneet sinne sisään niin kuin meidän lapsemme ovat. Me koemme siksi tietenkin huolta ja epävarmuutta, koska emme tiedä tarpeeksi, Pohjola sanoo.

Pohjola kannustaa aikuisia kiinnostumaan lasten tietokoneen käytöstä - menemään uteliaana kysymään ja katsomaan lapsen surffailua ja pelaamista.

- Kokemuksesta tiedän, kun oma lapsi kutsuu mukaan (internetiin), niin se alkaa kiinnostaa meitä vanhempiakin, Pohjola sanoo.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme