Mainos
Mainos

Kriisiryhmä ruoriin paperikriisissä

Hallitus perustaa kriisityöryhmän pohtimaan, miten metsäyhtiöiden irtisanomisten aiheuttamia kriisialueita kyetään tukemaan, kertoo valtiovarainministeri Jyrki Katainen.

Katainen kiistää, että hallitus ei olisi tehnyt kaikkea puutulliasiassa. Hän uskoo metsäyrityksien nyt vahvistuvan, vaikka päätökset ovatkin ikäviä.

Hänen mukaansa puutulleista sopiminen on Venäjästä kiinni. Jos siellä ei ole neuvotteluhaluja, ei sille voi Kataisen mukaan mitään. Kataisen mukaan minkään värinen hallitus ei olisi voinut toimia toisin

Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen pitää hallitusta osasyyllisenä yhtiöiden rankkoihin päätöksiin.

Puukaupan osittaiselle verovapaudelle jatko

Katainen kertoi myös tänään, että puun myynnin verohuojennusta pidennetään vuodella. Puun myynnistä saa 50 prosentin verovapauden, jos tulo on saatu vuoden 2010 loppuun mennessä.

Aiemmin takarajaksi oli kaavailtu ensi vuoden loppua.

(MTV3-STT)

Lue myös:

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme