Mainos
Mainos

Kristina Carlson: William N. Päiväkirja

(Otava)

Kristina Carlsonin uusi kirja vie meidät vuoden 1897 Pariisiin. Se oli suomalaisen taiteen kultakautta. Vuosikymmentä aikaisemmin Pariisissa olivat Axel Gallen-Kallela ja Albert Edelfelt tehneet suurteoksiaan. Edelfelt opiskeli ja maalasi Pariisissa puolitoista vuosikymmentä aina vuoteen 1891. Tuolloin syntyi mm. hänen teoksensa Luxembourgin puistossa.

Axel Gallen-Kallela myös opiskeli ja maalasi siellä. Vuonna 1889 valmistui Pariisissa hänen ensimmäinen versionsa Ainosta, joka on ollut tänä vuonna Suomen Pankissa yleisön nähtävissä. Suomalaiset taiteilijat kuvasivat Pariisia ja pariisittaria, mutta tekivät siellä myös huikaisevia maalauksia suomalaisesta maisemasta. Etäisyys tiivisti kaiken vielä kauniimmaksi.

William Nylander oli se sijaan kasvitieteilijä, joka käveli usein Luxemburgin puistossa. Hän oli tullut Pariisiin tutkimaan jäkälää. Aivan oikein, jäkälää. Hän oli kasvitieteen professori, joka riitautui Helsingin yliopistossa kaikkien kanssa ja siirtyi Pariisiin.

Hän ei pidä kenestäkään eikä nähnyt Pariisin kauneutta. Hänestä tuntuu, ettei myöskään hänestä pidetä: ”Olen vainottu: Myös A.B. sanoi, että minun pitäisi ”huvitella” enemmän sen sijaan että ”hautaudun” kotiini! Mitä hän mahtaa tarkoittaa – ravintoloita, kabareita, teattereita vai ilotaloja! Hän kutsui minut Comédie-Francaiseen katsomaan Molièren näytelmää, mutta minä kieltäydyin, sillä vuosia sitten näin M:n näytelmän ”Le Médecin malgré lui”, hyvänen aika, se oli pelkkä puskafarssi vailla päätä & häntää.”

Hän palaa ärhäkkäästi Helsingin Yliopiston aikaisiin riitoihin. Hän oli ajautunut riitoihin nuorempana ja vanhempana. Hän oli vastustanut von Nordmanin biologisen retkikunnan lähettämistä Vienanmerelle ja sai Floran&Faunan- seuran hajoamisen partaalle. Hän ei saanut virka-asuntoa mielestään kostona tästä ja muutti Pariisin. Kirjan vuosina Nylander on jo 75 vuotta täyttänyt.

Vain kahdelle henkilölle on osoittaa hieman ystävällisiä sanoja. Toinen on hänen taloudenhoitajansa Constance, joka kuitenkin on välillä väärään aikaan poissa ”ukkonsa” kanssa. Toinen on sisko Elise, joka oli sanonut veljestään, että tämä on hankala luonne.

Nylander oli lopulta tullut samaan tulokseen itsekin. ”Minä olen perin ikävä ihminen jopa omaksi seurakseni… Minun elämääni hallitsevat a) vastahanka b) riita c) kiukku d) epäluulo. Kukaan ei rakasta minua, mutta enhän minäkään rakasta ketään. Väsyttää kovasti. Juon veteen sijoitettua burgundia. Huoneessa + 15.”

Nylander kertoo, että ”lähimpänä ”naissuhdetta ” oli Sally F:n tapaaminen 1850-luvun Upsalassa..” Mutta silti aihetta käsitellään: ”minusta puistattaa ajatus kulkea metsässä seurana naisihminen, joka säntäilee ympäriinsä ja huokailee, miten kaunista on”. Säväyttää, kun on juuri tänään ollut naimisissa 40 vuotta sellaisen naisihmisen kanssa.

Mutta kun tarkkaan lukee, myönteistäkin löytyy. Vaikka professori ei pidä teatterista eikä musiikista, hän pitää George Seurat´n maalauksista. ”Minua miellyttää Seuratin ”tieteellinen” tapa maalata, sillä hän ei tyydy ilmeiseen eli tasaiseen pintaan kuten vanhan koulukunnan maalarit, jotka yrittävät huolellisesti jäljitellä silmälle näkyvää todellisuutta, vaan S. hajottaa ja kokoaa jälleen, ja tässä prosessissa näen yhtymäkohdan mikroskooppityöskentelyyn..” Seurat´n maalaus onkin kirjan kannessa.

Hän arvostelee saamaansa ruokaa ja viinejä, mutta kuvaa ruokalistat niin tarkasti, että kyllä ranskalainen keittiö tärkeällä sijalla hänen elämässään oli.

Moni lause iskee viiltävästi myös päivän keskusteluun: ”(Rikas mies saa käyttäytyä miten tahtoo, sillä rahalle kumarretaan aina!)"

Kun Kristina Carlsson sai Finlandia-palkinnon vuonna 1999 teoksesta Maan äären, jotkut lukijat valittivat kirjan olevat vaikea. Mutta kun siihen tarttui, se vei mennessään. Herra Darwinin puutarhuri vuonna 2009 ei myöskään päästänyt vähällä, mutta se vangitsi.

Kristina Carlssonin William N. Päiväkirja on pieni kirja (159 s.), mutta se on suuri teos. Se on huikea tarina ja se on kokoelma aforismeja, joiden jokainen sana elää monessa merkityksessä. Se kuvaa 1890-luvun Pariisia, mutta se katsoo elämää näkökulmasta, jota kukaan ei voisi ajatella. Vain kirjailija Kristina Carlson.

Kaksi edellistä kirjaa olivat mainioita. Ehkä William N. Päiväkirja on sittenkin näistä hienoin.

Kirjoittaja on Suomen Pankin pääjohtaja. Vuonna 1999 hän valitsi Finlandia-diktaattorina Kristina Carlsonin Maan ääreen -romaanin Finlandia-voittajaksi.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme