Mainos
Mainos

KRP: Kainuun prikaatin kaksoiskansalaisuusasiasta ei aloiteta esitutkintaa – kahden tapauksen selvittely kesken

Keskusrikospoliisi ei käynnistä esitutkintaa Kainuun prikaatiin liittyvässä niin sanotussa kaksoiskansalaisuusasiassa. Asiassa ei ole syytä epäillä rikosta, joten esitutkintaa ei toimiteta, KRP kertoo.

Kainuun prikaatin varusmiehille kerrottiin, että kaksoiskansalaiset eivät pääse minilennokkikoulutukseen turvallisuussyistä. Asiasta uutisoi Yle helmikuussa.

KRP selvitti asiaa valtionsyyttäjän määräyksestä.

Kahden tapauksen tutkinta kesken

Keskusrikospoliisilla on edelleen kesken kaksi kaksoiskansalaisuuteen liittyvää syrjintärikostutkintaa. Rikostarkastaja Jari Niemisen mukaan tutkinnat pyritään saamaan valmiiksi kesän aikana.

Ylen mukaan toinen tapauksista koskee Vekaranjärven varuskuntaravintolaa, johon kaksoiskansalainen ei ollut päässyt töihin. Toisessa tapauksessa kaksoiskansalaiselta olisi Ylen mukaan estetty pääsy tehtävään, josta olisi päässyt tiettyyn tietojärjestelmään.

Nieminen ei kommentoi tutkintojen sisältöä.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme