Mainos
Mainos

KRP tutkii pakolaisten perheenyhdistämistapauksia

Keskusrikospoliisi on alkanut selvittää, käyttävätkö Suomen pakolaiset yleisesti väärin perheenyhdistämisoikeutta. Laki sallii maassa olevien pakolaisten tuoda Suomeen ydinperheensä jäseniä. Poliisin mukaan tänne tuodaan kuitenkin myös muiden lapsia vääriin perheisiin.

-Vanhemmat ehkä haluavat edes lapsensa turvaan, tai sitten he odottavat, että pääsevät itse myöhemmin lapsen kautta Suomeen, kartoitusta tekevä rikoskomisario Jari Nyström pohtii.
-Nämä tapaukset eivät useimmiten johda syytteisiin tai tuomioihin. Meillä katsotaan, että pakolaisella on oikeus tulla laittomasti turvalliseen maahan epäinhimillisistä oloista.

Tapauksia on tullut ilmi, kun turvapaikanhakijat ovat itse myöntäneet tulleensa alun perin väärään perheeseen. Toisinaan poliisilaitoksille saapuu pieniä nyyttejä, joiden kaulassa on pelkkä nimilappu, eikä kukaan tiedä vanhemmista mitään.
-Tulokas viedään sitten vastaanottokeskukseen ja jonkun ajan kuluttua joku ilmoittaa, että vanhemmat ovat sieltä ja sieltä ja heidän pitäisi päästä Suomeen. Kukaan ei voi tietää, ovatko he lapsen oikeat vanhemmat, ulkomaalaisvaltuutettu Antti Seppälä kertoo.

Seppälän kokemuksen mukaan lapsia on käytetty hyväksi turvapaikan saannissa ainakin 15 vuotta.
-Jotkut Vietnamin pakolaiset laittoivat aikoinaan veneeseen niin sanotun ankkurilapsen ja katsoivat sitten minne lapsi päätyy ja menivät itse perässä. Hän kannattaa poliisin selvitystyötä.
-Viranomaisilla on oikeus tietää, kuka on kenenkin jälkeläinen ja keitä turvapaikan saajat ovat. Myös lastensuojelullinen kysymys on tässä tärkeä.

Poliisin huolena on, että biologisista vanhemmistaan ja omasta perheestään pahimmillaan pariksikin vuodeksi erotetut lapset syrjäytyvät vieraassa perheessä ja vieraassa maassa. Nyströmin mukaan seurauksena saattaa olla sopeutumattomuutta, yksinäinen elämä kaduilla tai vaihtoehtoisesti jengiytyminen. Vääriin perheisiin tuotujen lasten kohtaloita ei kuitenkaan ole Suomessa tutkittu. Nyströmin ja Seppälän mukaan DNA-testi olisi tarpeellinen vaihtoehto sukulaisuuden selvittämiseksi. Nyt oikeitakaan perheitä ei välttämättä yhdistetä väärinkäytösten pelossa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme