Mainos
Mainos

KSLM: Nuoret eivät usko nousukauteen

Nuoret ja opiskelijat uskovat vähiten talouden nousuun. Keskisuomalaisen teettämässä kyselyssä 18–29-vuotiaista ja opiskelijoista vain joka viides uskoi, että Suomen talous kääntyy nousuun seuraavan vuoden aikana. Päinvastaisella kannalla oli 57 prosenttia vastanneista.

– Silmiinpistävää tuloksissa on nuorten vastaajien epävarmuus talouteen. Erityisen synkät näkymät taloudesta ovat alle 30-vuotiaiden ja opiskelijoiden keskuudessa, kertoo Tietoykkösen tutkimuspäällikkö Juha Määttänen Keskisuomalaisen haastattelussa.

Kaikista suomalaisista 45 prosenttia ei kyselyn mukaan usko taantuman helpottavan vuoden sisällä.

Luottavaisimpia talouden nousuun ovat ylemmät toimihenkilöt sekä 60–79-vuotiaat. Molemmissa ryhmissä lähes puolet uskoo talouden lähtevän nousuun vuoden sisällä. Työntekijöistä näin uskoo 35 prosenttia ja yrittäjistä sekä johtavassa asemassa olevista 41 prosenttia.

Tietoykkösen toteuttamassa kyselyssä 1000 vastaajaa osallistui internet-paneeliin elokuun puolivälissä.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme