Mainos
Mainos

KSML: Holhouksenalaisten nuorten määrä kasvaa

Nuorten holhottavien määrä on hienoisessa kasvussa, kirjoittaa sanomalehti Keskisuomalainen.

18-30-vuotiaiden holhouksenalaisten määrä on kasvanut etenkin kaupungeissa, ja kehityksen uskotaan jatkuvan samansuuntaisena. Tiedot käyvät ilmi valtionvarainministeriön maistraateille teettämästä kyselystä.

Seuraavien kolmen vuoden aikana nuorten edunvalvottavien määrän odotetaan kasvavan muun muassa nuorten syrjäytymisen takia. Holhoustoimen mukaan nuoret joutuvat edunvalvontaan terveyden ja etenkin mielenterveyden ongelmien takia. Ne tuovat mukanaan suuria taloudellisia ongelmia.

Suomessa on noin 50 000 täysi-ikäistä edunvalvottavaa. 18-30-vuotiaiden osuus heistä on noin seitsemän prosenttia.

Edunvalvottavat tilastoitiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa iän perusteella, jotta nuorten holhottavien määrän kehitystä voitaisiin seurata.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme