Mainos
Mainos

KSML: Eduskunta-avustajille ehkä palkankorotus – jopa yllättävän pienestä summasta kiistaa

Kansanedustajien avustajille harkitaan palkankorotusta, kirjoittaa Keskisuomalainen.

Lehden tietojen mukaan esillä on ollut 2,5 prosentin suuruinen indeksikorotus, joka tulisi voimaan huhtikuun alussa. Rahassa korotus olisi 60–80 euroa kuukaudessa.

Eduskunnan kansliatoimikunnasta vahvistetaan lehdelle, että korotuksesta on keskusteltu.
Eduskunta-avustajien palkka on hieman alle 2 400 euroa kuukaudessa. Jos henkilö avustaa kahta kansanedustajaa, tienestit nousevat 3 200 euroon.

Avustajien palkkaa ei ole nostettu lähes kolmeen vuoteen. Taustalla on indeksikorotuksia koskeva kiista. Avustajat ovat olleet tyytymättömiä ansiotasoonsa.

Kansliatoimikuntaan kuuluvan kansanedustajan Sinuhe Wallinheimon (kok.) mukaan asia jakaa jäsenien mielipiteitä. Hän itse on toistaiseksi korotusta vastaan.

– Ei ole oikein, että toisaalla yhteiskunnassa puhutaan palkankorotuksista ja toisaalla leikkauksista, Wallinheimo sanoo lehdessä.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme