Mainos

KSML: Perussuomalaisedustajat lakkauttaisivat Dragsvikin

Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet lakkauttaisivat mieluiten ruotsinkielisen Dragsvikin varuskunnan, ilmenee sanomalehti Keskisuomalaisen kyselystä.

Valiokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö, Pentti Oinonen ja Ismo Soukola suhtautuvat lähtökohtaisesti kielteisesti varuskuntien lakkauttamiseen. Heidän mielestään vain Dragsvikin varuskunnan lakkauttamiselle on perusteita, sillä sen toiminnot voitaisiin yhdistää Upinniemeen tai Santahaminaan.

Kolmikko ei kuitenkaan usko, että Dragsvik joutuu lakkautuslistalle.

– Dragsvik säilyy kielipoliittisista syistä, sillä puolustusministerinä toimii Stefan Wallin (r.), Niinistö arvioi Keskisuomalaiselle.

Puolustusvaliokunnassa on 17 jäsentä. Perussuomalaisten ohella Dragsvikin lakkauttamisen kannalla on keskustan Mikko Savola. Muut valiokunnan jäsenet eivät halunneet nimetä lakkautettavia varuskuntia.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot