Mainos
Mainos

KSML: Puolustusvoimilta ei kannatusta ehdotukselle neljästä saapumiserästä

Puolustusvoimissa suhtaudutaan nihkeästi puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) ehdottamaan malliin, jossa varusmiehet astuisivat palvelukseen neljä kertaa vuodessa.

Keskisuomalaisen mukaan Puolustusvoimat pitää nykyjärjestelmää toimivana.

– Muutokset esimerkiksi saapumiserien määrään tai palveluksen aloittamis- ja päättämisajankohtiin huomioidaan kokonaistarkastelussa monien muiden koulutuksen toteutukseen liittyvien asioiden ohella. Tässä vaiheessa yksittäisten osatekijöiden vertailu keskenään ei ole ajankohtaista, sanotaan Pääesikunnasta.

Niinistön mukaan nykyinen kahden saapumiserän malli on ongelmallinen Puolustusvoimien toimintavalmiuden kannalta.

Ministerin esikunnan mukaan asiaa käsitellään poliittisella tasolla puolustusselonteon eduskuntakäsittelyn yhteydessä kevään aikana.

  

Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot