Mainos
Mainos

KSML: Vastaanottokeskuksista jo 28 kantelua – kantelijoina itse turvapaikanhakijat

Eduskunnan oikeusasiamiehelle on tehty tänä vuonna jo 28 kantelua vastaanottokeskusten toiminnasta, uutisoi Keskisuomalainen. Yksikään oikeusasiamiehen tekemästä 21 ratkaisusta ei ole johtanut toimenpiteisiin. Loput tehdyistä kanteluista on edelleen käsittelyssä.

– Tutkitut kantelut eivät ole johtaneet oikeusasiamiehen toimenpiteisiin, koska ei ole löytynyt syitä epäillä lainvastaista toimintaa vastaanottokeskuksissa, kertoo oikeusasiamiehensihteeri Elina Castrén eduskunnan oikeusasiamiehen kansliasta.

Lehden mukaan tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö vastaanottokeskuksien toiminnassa voisi olla puutteita. Oikeusasiamies jätti osan kanteluista tutkimatta, koska samasta aiheesta oli vireillä tutkinta Maahanmuuttovirastossa tai ministeriössä, lehti kertoo.

Pääosan kanteluista ovat tehneet turvapaikanhakijat itse. Castrénin mukaan suurin osa kanteluista koski kohtelua ja olosuhteita vastaanottokeskuksissa. 

– Kanteluissa on kerrottu vastaanottokeskusten henkilökunnan ja vartijoiden epäasiallisesta käytöksestä sekä kielloista, joille kantelun tehneet eivät ole nähneet perusteita, hän sanoo.

Useissa kanteluissa on lisäksi valitettu siitä, etteivät turvapaikanhakijat ole päässeet omasta mielestään hoitajan ja lääkärin vastaanotolle tarpeestaan huolimatta.


Kommentoi

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot