Mainos

KT yhteiskuntasopimuksen romuttumisesta: Suuri vahinko Suomelle

Kunta-alan työmarkkinajohtaja Markku Jalonen pitää erittäin valitettavavana, että työmarkkinaosapuolet eivät päässeet yhteisymmärrykseen hallituksen ajamasta yhteiskuntasopimuksesta.

Kuntatyönantajien mukaan julkisen talouden vajeen supistaminen olisi ehdottomasti edellyttänyt yhteiskuntasopimuksen tekemistä. 

- Perinteiset työmarkkinaratkaisut eivät enää riitä ratkaisemaan kansantalouden ja työllisyyden ongelmia, vaan nyt olisi tarvittu yhteiskuntasopimuksen sisältämiä rakenteellisia uudistuksia mm. tehdyn työajan osalta.

Jalosen mukaan yhteiskuntasopimuksen kaatuminen korostaa tarvetta tehdä maltillisia palkkaratkaisuja vuoden 2016 syksyllä.

-Julkisella sektorilla palkankorotusvaraa ei ole moneen vuoteen lainkaan.

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot