Mainos

Kukkakauppiaan surmaaja pääsee vapaalle jalalle

Ryöstöä yrittänyt turkkilaismies kuristi ensin kauppiaan tajuttomaksi. Kassakone ei kuitenkaan auennut ja siitä suivaantuneena ryöstäjä surmasi raa'asti nuorehkon naiskauppiaan.

Suurta kohua herättänyt kukkakauppasurmaaja pääsee vapaalle jalalle kesäkuun puolivälin tienoilla. Murhasta ja törkeästä ryöstöstä tuomittu turkkilaismies anoi Helsingin hovioikeudelta ehdonalaista vapauttamista. Oikeus suostui pyyntöön. Miehen ehdonalaisen vapauden koeaika ja jäännösrangaistus on kolme vuotta.

Surmatyö tapahtui 1995, kun mies meni ostamaan kukkia Helsingissä Hämeentiellä sijaitsevasta kaupasta. Kaupassa hän sai ajatuksen ryöstää rahat.

Mies kuristi ensin kauppiaan tajuttomaksi. Kassakone ei kuitenkaan auennut, ja ryöstön uhri alkoi heräillä. Mies otti kukkien leikkaamiseen tarkoitetun veitsen ja viilsi naiskauppiaan kurkun auki. Tekijä oli yrittänyt peittää jälkiään ja oli sen takia laittanut kätensä kukille tarkoitettuun käärepussiin.

Mies oli tekohetkellä 29-vuotias. Hänet tuomittiin elinkautiseen marraskuussa vuonna 1995. Korkein oikeus ei aikoinaan antanut jutussa valituslupaa, ja elinkautinen murhasta jäi voimaan.

Epäilty tunnusti tapon

Surmaaja tunnusti Helsingin käräjäoikeudessa tekonsa mutta piti sitä tappona. Miehen mukaan teon motiivina olivat rikkonaiset suhteet suomalaisen avovaimon kanssa. Lisäksi mies kertoi halunneensa kostaa sen, ettei saanut kassakonetta auki. Surmattu kukkakauppias oli alle 30-vuotias.

Mielentilatutkimuksessa surmaajan todettiin olleen tekohetkellä täydessä ymmärryksessä. Oikeus piti tekoa erittäin raakana murhana, vaikka puolustus vetosi siihen, että miehellä olisi selvä persoonallisuuden häiriö.

Viime syksynä voimaan tullut uusi vankeuslaki antoi elinkautisvangeille mahdollisuuden anoa vapautusta Helsingin hovioikeudesta. Hovioikeuden päätöksellä elinkautisvanki voi päästä ehdonalaiseen vapauteen, joka voidaan myöntää kuitenkin aikaisintaan 12 vankilavuoden jälkeen.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot