Mainos
Mainos

Kuljettajatutkinnot avataan kilpailulle

Liikenteen kuljettajatutkintojen järjestäminen avataan kilpailulle ensi vuoden alusta. Eduskunta löi tänään lukkoon asiaa koskevan lainmuutoksen. Tämän vuoden loppuun asti tutkintoja järjestää vain Suomen Autokatsastus Oy, jolla on siihen yksinoikeus.

Vastaisuudessa tutkintojen järjestäjät valitaan tarjouskilpailulla, johon voivat ottaa osaa niin julkiset kuin yksityisetkin palvelujentuottajat. Sopimuksen tehnyt yrittäjä saa yksinoikeuden toimia alueellaan sopimuskauden ajan. Eduskunta täydensi hallituksen esitystä niin, että sopimus tehdään vähintään kolmeksi ja enintään viideksi vuodeksi.

Kuljettajatutkintojen lisäksi järjestely koskee vaarallisten aineiden ajolupakoulutukseen liittyviä kokeita.

Perussuomalaisten Raimo Vistbacka esitti muutoksen lykkäämistä vuodella, mutta esitys kaatui 147-11. Vistbackan mielestä uusille yrittäjille olisi pitänyt varata enemmän aikaa kouluttamiseen, jotta kilpailutilanteesta tulisi todellinen.

Ajoneuvojen katsastuksia voivat suorittaa jo nyt muutkin kuin Suomen Autokatsastus, mutta tällä on yksinoikeus kuljettajatutkintoihin. Tilannetta on pidetty ongelmallisena kilpailun kannalta. Näin on ollut varsinkin pienillä paikkakunnilla, joissa pelkkä katsaustoiminta ei riitä kannattavan toiminnan aloittamiseksi.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme