Mainos

Kultaseppien liitto toivoo tiukempaa rajavalvontaa

Yhtenä vaihtoehtona nähdään jopa viisumipakon palauttaminen Viron ja Suomen välille.

Kultaseppien liitto uskoo, että ryöstöaalto laantuisi nykyistä tiukemmalla rajavalvonnalla. Toimitusjohtaja Tuija Harmainen katsoo tilanteen lähteneen käsistä, kun rajatarkastukset höllentyivät.

- Toivon viranomaisten pohtivan, miten virolaiset kultaryöstäjät saataisiin pysäytettyä rajalle, hän sanoo ja heittää yhtenä vaihtoehtona jopa palaamisen viisumipakkoon Viron ja Suomen välillä.

Toisena konstina kultaryöstöjen ehkäisemiseksi Harmainen mainitsee järeät turvatoimet liikkeissä. Pyssymiesten seisottaminen tuulikaapissa ei kuitenkaan houkuttele.

- Ei oikein kiehtoisi mennä maailman malliin, jossa alan kauppojen ovet ovat lukossa ja liikkeessä on aseistettu vartija. Kun asiakas päästetään sisälle, myyjä kulkee jatkuvasti kuin varjo hänen perässään.

Harmaisen mukaan Helsingin eilinen ryöstö herätti jälleen kulta-alalla vilkkaan keskustelun. Kauppiaat kantavat huolta henkilöstönsä henkisestä jaksamisesta ja päivittelevät, miten kaupan putsaaminen keskellä kirkasta päivää ylipäätään on mahdollista.

- On jokseenkin käsittämätöntä, että tällaista tapahtuu Helsingin keskustassa, joka on Suomen tarkimmin vartioituja ja kameroituja alueita.

(MTV3-STT)

Kommentoi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot